Kentältä tuli kyytiin 45+ vuotias akka, sanoi osoitteen ja kun varmistin kaupungin kysymällä "onko se Tapulikaupungissa ?" akka vastasi "juu siinä Suutarilan, Tapulikaupungin alueella, nouse Tikkurilan rampista ylös". Muuta ei sitten puhuttukaan, päästyäni kehä kolmoselle otin bussi/taksikaistan koska se kaista vie suoraan Tikkurilan rampin vasemmalle kaistalle, josta pääsee kääntymään akan antamaan osoitteen suuntaan. Rampin mutka jo näkyy siinä 50 metrin päässä kun akka ilmoittaa "nouse tästä rampista ylös", en ehdi vastata kun ajattelen vain että kai se osaa lukea isosta kyltistä että tältä kaistalta käännytään Tikkurilan ja Tapulikaupungin suuntaan, niinpä akka toistaan hädissään vaatimuksensa, johon sitten jo rampin mutkassa ajaessani vastaan vittuuntuneena "mihinköhän mä olen menossa ?". Ämmä sitten sanoo vain "no kun edellinen kuski ajoi ohi rampista". En viitsi vastata mitään akalle jonka ajatuksenjuoksu on tällä tasolla. Mittarissa on 19,9 euroa perille saavuttuamme. Akalla 2 maksukorttia, joita kumpaakaan Sagem ei hyväksy, tulee välittömästi ilmoitus "keskeytetty" kun laittaa kortin sisään. Näin vain käy välillä kun yhteydet reistailee, näissä tapauksissa ei taksinkuljettaja voi tehdä yhtään mitään, vika on maksujärjestelmässä. Sanon akalle tämän ja pyydän käteistä. No siitähän valitus alkaa, ei hänellä ole käteistä. Sanon että pitää olla kun taksiin tulee, kortit ei todellakaan toimi aina ja asiakas on itse velvollinen varmistamaan maksukykynsä muullakin kuin kortilla. Ämmä soittaa sitten kotiinsa, että tuo 20 euroa. Vaikka puhuu viroa puhelimessa kuulen kuinka valittaa "luulin tulevani Suomeen, mutta ilmeisesti en tullutkaan jne..". Ihmisillä on jokin omituinen käsitys että nykypäivänä ei tarvitse kantaa käteistä mukana ja sitten kun maksupäätteet eivät toimikaan niin syytetään taksia, kisokinpitäjää jne. Langattomat yhteydet pätkii aina, syy ei ole yrityksen. Mitään lakia ei ole olemassa että yrityksen on edes otettava maksukortteja vastaan, on asiakkaan velvollisuus varmistaa viime kädessä käteisellä maksuvalmius.
Päätin jättää taksamittarin kassalle summaan 19,9 euroa, vaikka olisin voinut antaa sen juosta niin kauan kunnes se raha tuodaan. En miellyyttäkseni vittuilevaa asiakasta, vaan siksi että tuosta summasta on helpompi antaa 10 senttiä takaisin. Joku jätkä sieltä tulee maksamaan ja akka sanoo noustessaan autosta ulos tarvitsevansa kuitin. Annan jätkälle 10 senttiä vaihtorahoja ja vien akalle kuitin. Akka katsoo kuittin ja sanoo "veit sitten tippinä 10 senttiä" ja lähtee kävelemään poispäin. Huudan perään "annoin kuule sen 10 senttiä tolle miehelle". Akka ei edes käänny, mies vain huutaa "juu kaikki rahat on saatu" ja elehtii anteeksipyytelevästi.
Tämä on hyvä esimerkki tyypillisestä naisasiakkaasta, joka on päättänyt jo lentokoneessa että taksimatka menee vittuillessa kuskille ja on kuskin syytä että mummotunnelistakaan ei saa enää munaa vaikka kuinka tyrkyttäisi itseään. Ja näitä hapannaamoja on muuten yllättävän paljon. Alkuaikoina yritin olla mahdollisimman anteeksipyytelevä ja miellyttävä, mutta huomasin nopeasti että näitä akkoja ei saa tyytyväisiksi millään keinolla, koska koko matkan tarkoitus onkin vittuilla kuskille. Tämän takia en kumartele näille lehmille pätkääkään.
Natsitaksi
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Tauolta takaisin
Lähdin tuossa joulukuun puolivälissä kuukauden lomalle ja jotenkin sen jälkeen on unohtunut tämän blogin päivittäminen duunia tehdessä ja kosteita viikonloppuja viettäessä. Yritän taas alkaa kirjoitella tänne. Juntteja on taas mainaan ollut kyydissä. Tässä yksi tarina: Ajaessani kentällä ottamaan asiakkaita edelläni ajoi iso tilataksi. Juuri ennenkuin pysähdyimme niin valmiina ollut asiakas laukkujen ja suksien kanssa siirtyikin tilataksin kohdalta minun normitaksin kohdalle. Näytin hänelle kädellä että ota edelläni oleva tilataksi. Sukset ja saatanasti tavaraa vielä mukana ja tilataksi ei kelpaa. Ajattelin että mitä vittua tuo äijä oikein meinaa. Hyppäsin ulos ja sanoin että sulla on niin paljon tavaraa että ota nyt toi iso taksi. Äijä ankytti "no ku mä oon jo tässä sun kohtaa." ja ohjasi takaani tulevan pariskunnan vähillä tavaroilla tilataksiin.. Tottavitussa oot mun kohdalla kun kävelit sieltä tilataksin kohdalta mun kohdalle, ajattelin. No änkesin sitten sukset sun muut kamat henkilöautoon ja kiroilin että kyllä äijällä viiraa ja pahasti. Urpo ilmoitti menevänsä Myyrmäkeen. Ehdin ajaa minuutin niin tämä ajatusten Tonava laukaisi "onko nuo isot taksit kalliimpia kuin henkilöautot ?". Ainoastaan turistit välillä luulevat tilataksien olevan kalliimpia, mutta tämä juntti oli urani ensimmäinen suomalainen joka luuli näin. Vitutti niin paljon toisen tyhmyys että tokaisin "juu ne on tuplahintaisia". Äijähän ilahtui "no sen takia monet ei halua mennä niihin..". Sanoin ennenkuin urpo kerkesi jatkamaan lausetta, että "no ei todellakaan, kaikki taksit on samanhintaisia". Pääsin tavoitteeseeni eli keskustelun loppumiseen. Arvasin jo matkan aikana että tämä juntti tulee maksamaan kyytinsä viidenkympin setelillä, joka syö vaihtokassaa aivan turhaan parinkympin matkasta. No kyyti oli sitten jotain vähän päälle 20 euroa ja viiskymppinenhän sieltä tuli. Olin ja matkalla päättänyt että lyön sille hiluja kouraan mikäli viiskymppinen tulee. Aloin laskea kolikoita niin urpokin havahtui "hei et kai sä mulle kolikoita anna?". Sanoin että annoit niin ison setelin ettei minulla ole muuten vaihtorahaa. Urpo ottaa lompakostaan 20 euron setelin ja kolikoita ja maksaa kyydin. Vittu että vituttaa nämä juntit ketkä luulee että taksi on joku saatanan isojen seteleiden rikkomismesta. Onneksi pääsin idiootista eroon ja pois paikalta. Yksi kaveri kylläkin sanoi kun kerroin tämän jutun, että minun olisi pitänyt sanoa tolle juntille että tilataksit ovat halvempia. Tuo urpo olisi kyllä uskonut sen ja sitäkin olisi vuorostaan alkanut vituttaa.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Svedupelle
Eilen hyppäsi kentältä kyytiin suomenruotsalaisen akan prototyyppi. Pukeutunut turkkiin, meikkiä puoli kiloa naamassa ja nenä pystyssä. Istuuduttuaan takapenkille tuli sitten osoite -??????gatan. Akka sanoi osoitteen ruotsiksi, vaikka oli tervehtinyt minua auton ulkopuolella suomeksi. Taksiurani aikana tämä oli ensimmäinen kerta kun suomalainen asiakas sanoo osoitteen ruotsiksi. Vittu mikä urpo. No tökkäsin vastaukseksi lyhyesti "Mikä?". Sitten tuli suomeksi osoite. Ehkä olisin jotenkin ymmärtänyt jos akka olisi ollut joku 90 vuotias, mutta hän oli noin 35-40v. On se kumma että nää hurrit kuvittelee, että heitä pitäisi palvella ruotsiksi. A-Talk ohjelmassakin vähän aikaa sitten joku RKP:n tyyppi väitti, että heillä on laillinen oikeus saada palvelua äidinkielellään. Idiootti juontaja ei edes korjannut tätä disinformaatiota. Lain mukaan heillä on oikeus saada äidinkielellään palvelua vain viranomaisten kanssa asioidessaan, ei taksissa, ei stockalla jne. Jotain hyvää tulee seuraamaan tulevaisuudessa nykyisestä järjettömästä maahanmuuttopolitiikasta. Nimittäin ruotsin kielen virallisen aseman tuhoutuminen. Jo nyt useissa mamukouluissa opetetaan toistasataa eksoottista kieltä. Tulevaisuudessa ei tule olemaan enää varaa syytää miljardeja euroja pakkoruotsiin, kun nekin eurot pitää saada kunniakansalaisten kielten opettamiseen ja elättämiseen. Huvittavinta pakkoruotsin loppumisessa näistä syistä on se, että RKP on itse siihen syyllinen. He ovat Vihreiden ohella kaikkein fanaattisimmin ajaneet Suomen tuhoamista neekereiden ja muslimien maahanmuuton sallimisella.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Kiitos positiivisesta syrjinnästä
Muutama päivä sitten kyytiin tuli noin 50v nainen. Habituksen perusteella ajattelin hänen olevan suunnilleen pakolaisneuvonnan lakimies tai jotain sinnepäin. Olinkin aika väärässä. Keskusteltiin sitten matkan aikana asioista laidasta laitaan sivuuttaen myös maahanmuuttoa. Hän sanoi ystävättärensä ajavan bussia Helsingissä. Ystävätär oli kertonut että kun somalityötoverit(miehet tietenkin, vai oletteko nähneet ikinä naissomalia töissä?) eivät keksineet enää mitään muuta halventaakseen naispuolisia työtovereitaan, tekivät he seuraavaa. Alkoivat käydä paskalla naisten vessassa ja levittivät omat paskansa pitkin pönttöjä, seiniä jne. Seurauksena oli niinkin rankka toimenpide sikamaisen paskantamisen lopettamiseksi kuin että laitettiin lukot naisten vessan oveen, jottei somalit enää pääse sikailemaan sinne. Ilmeisesti mitään rankaisutoimenpiteitä ei somaleille tullut. Tämä on törkeää jo siksikin että suomalaiset naiset ovat päässeet sinne töihin omilla ansioillaan, kun taas suurin osa somaleista ja muista etnisistä kuskeista ovat siellä positiivisen syrjinnän ansiosta. Hieno tapa muslimeilta kiittää suomalaista yhteiskuntaa heidän auttamisestaan ja jopa työpaikasta, johon varmasti olisi löytynyt pätevämpiä suomalaisia. Tässä lainaus Helsingin kaupungin ohjeesta: "Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva". https://docs.google.com/viewer?url=http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/6cea39004a17258e8582ed3d8d1d4668/rasisminestaminen.pdf%3FMOD%3DAJPERES%26CACHEID%3D6cea39004a17258e8582ed3d8d1d4668
Tuo lainaus löytyy vähän alaspäin menemällä kohdasta 1.3 lopusta.
Tämä on tyypillistä mokutusta ja kansalaisille valehtelua. Ensin luodaan järjestelmä jonka ansiosta ulkomaalaisia pääsee bussikuskeiksi ja myös muihin Helsingin kaupungin töihin pätevämpien suomalaisten ohi, sitten esim Astrid Thors huutelee että ilman ulkomaalaisia Helsingin bussit eivät liikkuisi.
Tuo lainaus löytyy vähän alaspäin menemällä kohdasta 1.3 lopusta.
Tämä on tyypillistä mokutusta ja kansalaisille valehtelua. Ensin luodaan järjestelmä jonka ansiosta ulkomaalaisia pääsee bussikuskeiksi ja myös muihin Helsingin kaupungin töihin pätevämpien suomalaisten ohi, sitten esim Astrid Thors huutelee että ilman ulkomaalaisia Helsingin bussit eivät liikkuisi.
lauantai 11. joulukuuta 2010
Perussotanorsu
Aina kun olen lentokentältä ottanut asiakkaan kyytiin, joka istuu pyörätuolissa, pyörätuoli on ollut kentän omaisuutta, eikä näin ollen tietenkään tule kyytiin mukaan. Sen vielä usein tunnistaa helposti pari metriä korkeasta "seipäästä", joka törröttää istuvan toisen olkapään takana. "Seipään" tarkoitusta en tiedä. Jostain syystä kentältä kyytiin ei ole ikinä eksynyt omalla pyörätuolilla matkustavaa ihmistä. Ei ennen eilistä. Tai en nyt tiedä oliko se eilinen ihminen, sotanorsu kuvaa sitä hyvin. Ajoin terminaaliin ja havaitsin sotanorsun istuvan "seipäällisessä" tuolissaan, uros vierellään. Ollessani noin 10 metrin päässä sotanorsusta, tämä alkoi jo käskevästi osoitella mihin kohtaan minun pitää pysähtyä. Pysähdyin sitten vittuillakseni metrin ohi. Peruutin kylläkin sitten vähän lähemmäksi. Sekin oli sitten virhe, koska pystyihän se sotanorsu aivan hyvin kävelemään. Etupenkille vääntäytyminen sitten kestikin pari minuuttia. Jotain se siinä marmatti tympeä, itseensä kyllästynyt ilme päälllä siinä kohtaa päätä, missä ihmisillä on normaalisti kasvot. Lastasin takakonttiin kahta isoa matkalaukkua uroksen siinä lampaana hääriessä sotanorsun ympärillä käskyjä totellen. Aikaa oli mennyt useita minuutteja lyödessäni takakontin kiinni ja siirtyessäni kuskin ovea kohti. Sittenhän nämä järjenjättiläiset laukaisivat "tarttis saada tuo kärry mukaan". Kysyin että mikä kärry?. "No tuo tuoli tietenkin" lammas lohkaisi. Aloin ottamaan laukkuja pois autosta, koska ei sinne mitään niiden lisäksi olisi paljon enää mahtunutkaan. Vittu että vitutti ajan menetys sekä turha laukkujen edestakaisin heittely. Sotanorsu alkaa komentelemaan että laukku auton penkeille niin kyllä mahtuu. Ensinnäkin ei olisi mahtunut ja toiseksi loskaisia laukkuja en auton penkeille laita, en edes näennäisesti puhtaita. Norsulle ja sen urokselle sanoin vaan ettei penkeille tule mitään laukkuja, että tarvitsette tilataksin. Urputus alkoi nyt jo lampaankin puolelta. Nämä sotanorsujen urokset eivät tarvitse paljon mitään ärsykettä muuttuessaan aggressiivisiksi, johtuen sotanorsujen jatkuvasta 24/7 komentelusta ja vittuilusta, joten johonkin sitä vitutusta on purettava. Ovatko jotkut todellakin niin tyhmiä etteivät osaa hahmottaa kuinka paljon autoon mahtuu tavaraa? Sotanorsu sentään onnistui kampeamaan itsensä autosta ulos rikkomatta mitään taksin tarvikkeita. Ottaessani uuden asiakkaan kyytiin, uros vielä käski minua soittamaan tilataksin. En vastannut mitään. Jos ovat niin tyhmiä etteivät itse tajunneet tavaramääränsä vaativan tilataksin niin olkoot vaikka ilman kyytiä minun puolestani, olin jo tarpeeksi hukannut aikaa noihin juntteihin. Koska en ole ikinä nähnyt tuollaista "seipäällistä" pyörätuolia muualla kuin kentällä ja kentän omistuksessa, aloin jälkikäteen ajatella heidän ehkä yrittäneen varastaa sen. Ne kun eivät kentällä ole sentään ihan lukkojen takana.
Lumimyräkkäviikko
Viime viikon on ollut todella huono ajokeli ainakin pääkaupunkiseudulla. Lunta tullut, kova tuuli, tiet jäässä ja keskustassa ei ole aurattu katuja, ainoastaan viety lunta pois. Varsinkin ydinkeskusta on yhtä perunapeltoa jäisine urineen ja jäämöykkyineen(Onko Pekka Sauri syypää? http://octavius1.wordpress.com/).
Naiset ja neekerit ymmärtäkää nyt pysyä perkele vieköön poissa liikenteestä näillä säillä. Pari esimerkkiä:
Ajan Yrjönkatua Erottajan suuntaan ja olen kääntymässä vasemmalle Bulevardille. Manskun suunnasta eli vasemmalta tulee tässä paskasäässä noin 40km/h kaahaten sotanorsu Yariksellaan. Vedän liinat kiinni estäen akan kylkeen tulon. Mitä sotanorsu tekee ? No tietenkin heristää nyrkkiään minulle, olinhan niin röyhkeä että oletin etuajo-oikeuteni takaavan turvallisen kääntymiseni hänen eteensä. Sotanorsun jalka ei edes käynyt jarrulla, kaahaus vaan jatkui eteenpäin, onneksi ehdin näyttää keskisormea siinä salamannopeassa kohtaamisessa. Miten tuollaisilla otuksilla voi olla ajokortti ? Edes perusväistämissääntöjä ei tiedetä, saati sitten että melkein kaikki ydinkeskustan kadut ovat tasa-arvoisia.
Toinen tapaus samalta päivältä: Ajan taas jonkun akka-auton perässä Unioninkatua espalle päin. Yliopistonkadun kohdalla on pieni alamäki. Olemme ainoat autot risteyksessä. Tässä kohtaa on vaihtoehtoina kääntyä oikealle Yliopistonkadulle, ajaa suoraan tai kääntyä vasemmalle torin ja kirkon portaiden editse menevälle tielle. Akkalogiikalla mikään näistä vaihtoehdoista ei ole oikea. Ainut oikea vastaus on vetää liinat kiinni siihen risteykseen ja jäädä miettimään että mihinköhän sitä tästä jatkaisi. Taas: Miten tuollaisilla kuskeilla voi olla ajokortti ? Ei välitetä ollenkaan takana tulevista autoista eikä seurata peilejä. Ei näille jaksa enää edes töötätä, vastaukseksi tulee vain nyrkin heristelyä kun menee röyhkeästi keskeyttämään arvon leidejen mietiskelyhetken. Onneksi ei tullut ketään vastaan, joten pystyin ohittamaan akan turvallisesti. Peilistä katsoin ajaessani eteenpäin, että siihen se akka jäi edelleen miettimään seuraavaa siirtoaan.
Naiset ja neekerit ymmärtäkää nyt pysyä perkele vieköön poissa liikenteestä näillä säillä. Pari esimerkkiä:
Ajan Yrjönkatua Erottajan suuntaan ja olen kääntymässä vasemmalle Bulevardille. Manskun suunnasta eli vasemmalta tulee tässä paskasäässä noin 40km/h kaahaten sotanorsu Yariksellaan. Vedän liinat kiinni estäen akan kylkeen tulon. Mitä sotanorsu tekee ? No tietenkin heristää nyrkkiään minulle, olinhan niin röyhkeä että oletin etuajo-oikeuteni takaavan turvallisen kääntymiseni hänen eteensä. Sotanorsun jalka ei edes käynyt jarrulla, kaahaus vaan jatkui eteenpäin, onneksi ehdin näyttää keskisormea siinä salamannopeassa kohtaamisessa. Miten tuollaisilla otuksilla voi olla ajokortti ? Edes perusväistämissääntöjä ei tiedetä, saati sitten että melkein kaikki ydinkeskustan kadut ovat tasa-arvoisia.
Toinen tapaus samalta päivältä: Ajan taas jonkun akka-auton perässä Unioninkatua espalle päin. Yliopistonkadun kohdalla on pieni alamäki. Olemme ainoat autot risteyksessä. Tässä kohtaa on vaihtoehtoina kääntyä oikealle Yliopistonkadulle, ajaa suoraan tai kääntyä vasemmalle torin ja kirkon portaiden editse menevälle tielle. Akkalogiikalla mikään näistä vaihtoehdoista ei ole oikea. Ainut oikea vastaus on vetää liinat kiinni siihen risteykseen ja jäädä miettimään että mihinköhän sitä tästä jatkaisi. Taas: Miten tuollaisilla kuskeilla voi olla ajokortti ? Ei välitetä ollenkaan takana tulevista autoista eikä seurata peilejä. Ei näille jaksa enää edes töötätä, vastaukseksi tulee vain nyrkin heristelyä kun menee röyhkeästi keskeyttämään arvon leidejen mietiskelyhetken. Onneksi ei tullut ketään vastaan, joten pystyin ohittamaan akan turvallisesti. Peilistä katsoin ajaessani eteenpäin, että siihen se akka jäi edelleen miettimään seuraavaa siirtoaan.
Sotanorsu
Määrittelen nyt sotanorsun, koska niitä on viime aikoina tullut yllättävän paljon vastaan. Ikä 20-55v, naaras, yleensä yhtä pitkä kuin leveä, paino alkaen 100 kg, naamavärkki kuin petolinnun perse, liikkuu vaappumalla edestakaisin sekä sivuttain, aggressiivinen elämäänsä kypsynyt ilme kasvoilla, riitaa haastava. Yleensä seurassa tavataan uros, joka ei todellakaan ole alfauros tässä pariskunnassa. Uros vetäytyvä mutta myös aggressiivinen, johtuen vuosikausien yhteiselosta sotanorsun kanssa. Uroksesta huokuu ansassaolo sotanorsun kanssa, mikä ilmenee elämää halveksivana käytöksenä. Esimerkiksi istutaan autossa ilman turvavöitä, jotta siinä onnellisessa tapauksessa että kolari tapahtuisi, kuolema tulisi ja vapauttaisi hänet sotanorsusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)