lauantai 18. joulukuuta 2010

Svedupelle

Eilen hyppäsi kentältä kyytiin suomenruotsalaisen akan prototyyppi. Pukeutunut turkkiin, meikkiä puoli kiloa naamassa ja nenä pystyssä. Istuuduttuaan takapenkille tuli sitten osoite -??????gatan. Akka sanoi osoitteen ruotsiksi, vaikka oli tervehtinyt minua auton ulkopuolella suomeksi. Taksiurani aikana tämä oli ensimmäinen kerta kun suomalainen asiakas sanoo osoitteen ruotsiksi. Vittu mikä urpo. No tökkäsin vastaukseksi lyhyesti "Mikä?". Sitten tuli suomeksi osoite. Ehkä olisin jotenkin ymmärtänyt jos akka olisi ollut joku 90 vuotias, mutta hän oli noin 35-40v. On se kumma että nää hurrit kuvittelee, että heitä pitäisi palvella ruotsiksi. A-Talk ohjelmassakin vähän aikaa sitten joku RKP:n tyyppi väitti, että heillä on laillinen oikeus saada palvelua äidinkielellään. Idiootti juontaja ei edes korjannut tätä disinformaatiota. Lain mukaan heillä on oikeus saada äidinkielellään palvelua vain viranomaisten kanssa asioidessaan, ei taksissa, ei stockalla jne. Jotain hyvää tulee seuraamaan tulevaisuudessa nykyisestä järjettömästä maahanmuuttopolitiikasta. Nimittäin ruotsin kielen virallisen aseman tuhoutuminen. Jo nyt useissa mamukouluissa opetetaan toistasataa eksoottista kieltä. Tulevaisuudessa ei tule olemaan enää varaa syytää miljardeja euroja pakkoruotsiin, kun nekin eurot pitää saada kunniakansalaisten kielten opettamiseen ja elättämiseen. Huvittavinta pakkoruotsin loppumisessa näistä syistä on se, että RKP on itse siihen syyllinen. He ovat Vihreiden ohella kaikkein fanaattisimmin ajaneet Suomen tuhoamista neekereiden ja muslimien maahanmuuton sallimisella.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kiitos positiivisesta syrjinnästä

Muutama päivä sitten kyytiin tuli noin 50v nainen. Habituksen perusteella ajattelin hänen olevan suunnilleen pakolaisneuvonnan lakimies tai jotain sinnepäin. Olinkin aika väärässä. Keskusteltiin sitten matkan aikana asioista laidasta laitaan sivuuttaen myös maahanmuuttoa. Hän sanoi ystävättärensä ajavan bussia Helsingissä. Ystävätär oli kertonut että kun somalityötoverit(miehet tietenkin, vai oletteko nähneet ikinä naissomalia töissä?) eivät keksineet enää mitään muuta halventaakseen naispuolisia työtovereitaan, tekivät he seuraavaa. Alkoivat käydä paskalla naisten vessassa ja levittivät omat paskansa pitkin pönttöjä, seiniä jne. Seurauksena oli niinkin rankka toimenpide sikamaisen paskantamisen lopettamiseksi kuin että laitettiin lukot naisten vessan oveen, jottei somalit enää pääse sikailemaan sinne. Ilmeisesti mitään rankaisutoimenpiteitä ei somaleille tullut. Tämä on törkeää jo siksikin että suomalaiset naiset ovat päässeet sinne töihin omilla ansioillaan, kun taas suurin osa somaleista ja muista etnisistä kuskeista ovat siellä positiivisen syrjinnän ansiosta. Hieno tapa muslimeilta kiittää suomalaista yhteiskuntaa heidän auttamisestaan ja jopa työpaikasta, johon varmasti olisi löytynyt pätevämpiä suomalaisia. Tässä lainaus Helsingin kaupungin ohjeesta: "Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva". https://docs.google.com/viewer?url=http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/6cea39004a17258e8582ed3d8d1d4668/rasisminestaminen.pdf%3FMOD%3DAJPERES%26CACHEID%3D6cea39004a17258e8582ed3d8d1d4668
Tuo lainaus löytyy vähän alaspäin menemällä kohdasta 1.3 lopusta.
Tämä on tyypillistä mokutusta ja kansalaisille valehtelua. Ensin luodaan järjestelmä jonka ansiosta ulkomaalaisia pääsee bussikuskeiksi ja myös muihin Helsingin kaupungin töihin pätevämpien suomalaisten ohi, sitten esim Astrid Thors huutelee että ilman ulkomaalaisia Helsingin bussit eivät liikkuisi.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Perussotanorsu

Aina kun olen lentokentältä ottanut asiakkaan kyytiin, joka istuu pyörätuolissa, pyörätuoli on ollut kentän omaisuutta, eikä näin ollen tietenkään tule kyytiin mukaan. Sen vielä usein tunnistaa helposti pari metriä korkeasta "seipäästä", joka törröttää istuvan toisen olkapään takana. "Seipään" tarkoitusta en tiedä. Jostain syystä kentältä kyytiin ei ole ikinä eksynyt omalla pyörätuolilla matkustavaa ihmistä. Ei ennen eilistä. Tai en nyt tiedä oliko se eilinen ihminen, sotanorsu kuvaa sitä hyvin. Ajoin terminaaliin ja havaitsin sotanorsun istuvan "seipäällisessä" tuolissaan, uros vierellään. Ollessani noin 10 metrin päässä sotanorsusta, tämä alkoi jo käskevästi osoitella mihin kohtaan minun pitää pysähtyä. Pysähdyin sitten vittuillakseni metrin ohi. Peruutin kylläkin sitten vähän lähemmäksi. Sekin oli sitten virhe, koska pystyihän se sotanorsu aivan hyvin kävelemään. Etupenkille vääntäytyminen sitten kestikin pari minuuttia. Jotain se siinä marmatti tympeä, itseensä kyllästynyt  ilme päälllä siinä kohtaa päätä, missä ihmisillä on normaalisti kasvot. Lastasin takakonttiin kahta isoa matkalaukkua uroksen siinä lampaana hääriessä sotanorsun ympärillä käskyjä totellen. Aikaa oli mennyt useita minuutteja lyödessäni takakontin kiinni ja siirtyessäni kuskin ovea kohti. Sittenhän nämä järjenjättiläiset laukaisivat "tarttis saada tuo kärry mukaan". Kysyin että mikä kärry?. "No tuo tuoli tietenkin" lammas lohkaisi. Aloin ottamaan laukkuja pois autosta, koska ei sinne mitään niiden lisäksi olisi paljon enää mahtunutkaan. Vittu että vitutti ajan menetys sekä turha laukkujen edestakaisin heittely. Sotanorsu alkaa komentelemaan että laukku auton penkeille niin kyllä mahtuu. Ensinnäkin ei olisi mahtunut ja toiseksi loskaisia laukkuja en auton penkeille laita, en edes näennäisesti puhtaita. Norsulle ja sen urokselle sanoin vaan ettei penkeille tule mitään laukkuja, että tarvitsette tilataksin. Urputus alkoi nyt jo lampaankin puolelta. Nämä sotanorsujen urokset eivät tarvitse paljon mitään ärsykettä muuttuessaan aggressiivisiksi, johtuen sotanorsujen jatkuvasta 24/7 komentelusta ja vittuilusta, joten johonkin sitä vitutusta on purettava. Ovatko jotkut todellakin niin tyhmiä etteivät osaa hahmottaa kuinka paljon autoon mahtuu tavaraa? Sotanorsu sentään onnistui kampeamaan itsensä autosta ulos rikkomatta mitään taksin tarvikkeita. Ottaessani uuden asiakkaan kyytiin, uros vielä käski minua soittamaan tilataksin. En vastannut mitään. Jos ovat niin tyhmiä etteivät itse tajunneet tavaramääränsä vaativan tilataksin niin olkoot vaikka ilman kyytiä minun puolestani, olin jo tarpeeksi hukannut aikaa noihin juntteihin. Koska en ole ikinä nähnyt tuollaista "seipäällistä" pyörätuolia muualla kuin kentällä ja kentän omistuksessa, aloin jälkikäteen ajatella heidän ehkä yrittäneen varastaa sen. Ne kun eivät kentällä ole sentään ihan lukkojen takana.

Lumimyräkkäviikko

Viime viikon on ollut todella huono ajokeli ainakin pääkaupunkiseudulla. Lunta tullut, kova tuuli, tiet jäässä ja keskustassa ei ole aurattu katuja, ainoastaan viety lunta pois. Varsinkin ydinkeskusta on yhtä perunapeltoa jäisine urineen ja jäämöykkyineen(Onko Pekka Sauri syypää? http://octavius1.wordpress.com/).
Naiset ja neekerit ymmärtäkää nyt pysyä perkele vieköön poissa liikenteestä näillä säillä. Pari esimerkkiä:
Ajan Yrjönkatua Erottajan suuntaan ja olen kääntymässä vasemmalle Bulevardille. Manskun suunnasta eli vasemmalta tulee tässä paskasäässä noin 40km/h kaahaten sotanorsu Yariksellaan. Vedän liinat kiinni estäen akan kylkeen tulon. Mitä sotanorsu tekee ? No tietenkin heristää nyrkkiään minulle, olinhan niin röyhkeä että oletin etuajo-oikeuteni takaavan turvallisen kääntymiseni hänen eteensä. Sotanorsun jalka ei edes käynyt jarrulla, kaahaus vaan jatkui eteenpäin, onneksi ehdin näyttää keskisormea siinä salamannopeassa kohtaamisessa. Miten tuollaisilla otuksilla voi olla ajokortti ? Edes perusväistämissääntöjä ei tiedetä, saati sitten että melkein kaikki ydinkeskustan kadut ovat tasa-arvoisia.
Toinen tapaus samalta päivältä: Ajan taas jonkun akka-auton perässä Unioninkatua espalle päin. Yliopistonkadun kohdalla on pieni alamäki. Olemme ainoat autot risteyksessä. Tässä kohtaa on vaihtoehtoina kääntyä oikealle Yliopistonkadulle, ajaa suoraan tai kääntyä vasemmalle torin ja kirkon portaiden editse menevälle tielle. Akkalogiikalla mikään näistä vaihtoehdoista ei ole oikea. Ainut oikea vastaus on vetää liinat kiinni siihen risteykseen ja jäädä miettimään että mihinköhän sitä tästä jatkaisi. Taas: Miten tuollaisilla kuskeilla voi olla ajokortti ? Ei välitetä ollenkaan takana tulevista autoista eikä seurata peilejä. Ei näille jaksa enää edes töötätä, vastaukseksi tulee vain nyrkin heristelyä kun menee röyhkeästi keskeyttämään arvon leidejen mietiskelyhetken. Onneksi ei tullut ketään vastaan, joten pystyin ohittamaan akan turvallisesti. Peilistä katsoin ajaessani eteenpäin, että siihen se akka jäi edelleen miettimään seuraavaa siirtoaan.

Sotanorsu

Määrittelen nyt sotanorsun, koska niitä on viime aikoina tullut yllättävän paljon vastaan. Ikä 20-55v, naaras, yleensä yhtä pitkä kuin leveä, paino alkaen 100 kg, naamavärkki kuin petolinnun perse, liikkuu vaappumalla edestakaisin sekä sivuttain, aggressiivinen elämäänsä kypsynyt ilme kasvoilla, riitaa haastava. Yleensä seurassa tavataan uros, joka ei todellakaan ole alfauros tässä pariskunnassa. Uros vetäytyvä mutta myös aggressiivinen, johtuen vuosikausien yhteiselosta sotanorsun kanssa. Uroksesta huokuu ansassaolo sotanorsun kanssa, mikä ilmenee elämää halveksivana käytöksenä. Esimerkiksi istutaan autossa ilman turvavöitä, jotta siinä onnellisessa tapauksessa että kolari tapahtuisi, kuolema tulisi ja vapauttaisi hänet sotanorsusta.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Hälytysajossa

Viime yönä otin Bulevardilta kyytiin 3 pikkujoulujuhlijaa. Sanoivat menevänsä Belgeen. En heti muistanut missä se sijaitsee, joten mainitsin etten ole stadin taksi että missäköhän Belge olisi. Etupenkkiläinen sanoi sen olevan Kluuvikadulla ja alkoi ohjaamaan minua espan suuntaan. Siinä sitten muistinkin että Belge on Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa, joten suunnistinkin manskulle ajatuksena kääntyä Stockan kulmalta Aleksanterinkadulle(taksit saa mennä siitä Aleksanterinkadulle). Joku vartiointiliikkeen auto hidasteli edessäni ruotsalaisen teatterin edessä, joten painoin vähän kaasua ja ohitin sen, koska halusin pysyä vihreässä aallossa. Pikkasen vauhdikkaasti kääntyessäni Aleksanterinkadulle takapenkiltä kuului "Ai ei olla stadin takseja vai, jätkähän ajaa täällä kuin hälytysajossa" ja naurunremakka perään. Paras kohteliaisuus mulle koko päivän aikana.
Toinenkin hyvä kohteliaisuus oli tullut iltäpäiväruuhkan aikaan kun kuskasin kolmea brittiä Keilaniemestä kentälle ja keli alkoi huonontua ja liikenne huolestuttavasti ruuhkautua. Etupenkkiläinen alkoi kysellä että keretäänkö ajoissa kentälle. Takapenkiltä tuli heti kommentti "Taxidrivers in Finland are very good, dont worry". Ja ehdittiinkin hyvin perille, onneksi olin valinnut vähiten ruuhkaisen reitin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

0100 7301

Numerosta 0100 7301 saa pääkaupunkiseudulla ja periaatteessa koko Suomessa yhteyden lähimpään taksiin. Järjestelmä toimii niin että se tunnistaa soittajan kannykän ja tukiaseman mitä soittajan kännykkä käyttää ja yhdistää sitten lähimpään vapaaseen Lähitaksin autoon. Mikäli lähellä ei ole vapaata taksia yhdistyy puhelu keskukseen. Esimerkiksi ruuhka-aikoina tuo numero on kätevä, koska vapaita autoja on aina pääkaupunkiseudulla, mutta keskus voi olla ruuhkautunut. Lisäksi pääsee suoraan keskustelemaan kuskin kanssa  eli saa tiedon kuinka kauan kestää taksin tulla. Lähitaksin mainonta tästäkin numerosta on ala-arvoista. Minäkään en muistanut koko numeron olemassaoloa, ennenkuin asiakas käytti sitä ollessani keskustan tolpalla. Asiakas oli noin 200 metrin päässä minusta. Hän sanoi käyttävänsä tätä numeroa koska on huomannut että taksin saa nopeammin ja helpommin näin, kuin soittamalla Helsingin taksin keskukseen. Aion itsekin käyttää kyseistä numeroa vapaalla ollessani.

Porilaiset

Edellispäivänä kentältä käveli autoni luo tyypillinen nuori pakettimatkaajapariskunta. Tyttö sanoi laukkuja takakonttiin laittaessamme että olisi kiire Porin junaan ja he haluaisivat Helsingin rautatieasemalle että mitä maksaa. Vastasin että noin 40e. Pariskunta suostuu. Avasin siinä sitten vasemman takaoven miespuoliskolle. Mutta ei ei ei, juntti haluaa etupenkille istumaan, vaikka sanon pariinkin otteeseen että takana on enemmän tilaa. Jäbä vain katsoo minua aivan kuin puhuisin hepreaa ja änkeää etupenkille. No lähden ajamaan keskustaan päin ja ajattelen että en oikein taas jaksaisi ajaa niitä miljoonia liikennevaloja läpi steissille(siihen aikaan illasta en myöskään saisi jatkokyytiä keskustasta), joten kysyn kävisikö Pasilan asema, se on lähempänä ja sinne ajaa nopeammin. Tyttö tarkastaa pysähtyykö juna Pasilassa ja sanoo että mennään sinne vaan. Kiittää vielä että mainitsin lyhyemmän ja nopeamman reitin. Etupenkkiläinen paljastaa terävän älynsä kysyen "ei kai se ole kalliimpi reitti ?". Vastaan tympeästi "Tottakai se on halvempi ku matka on lyhyempi ja nopeampi". Jäbä todistaa että junttius ei ole vain vanhempien ihmisten yksinoikeus sanomalla "Egyptissä pääsee tälläisen matkan eurolla". Edelleen tympeästi sanon niiden elävän noissa maissa sillä eurolla kuukauden. Siihen se intellektuelli keskustelu sitten päättyikin.
En muuten ymmärrä minkä takia ängetään siihen etupenkille istumaan ja jätetään sitten nainen taakse yksin. Monesti vielä koko matkan ajan keskustellaan puolittain taaksepäin vääntyneenä takapenkkiläisen kanssa, vitun järkevää touhua. Monissa takseissa on nykyään maksupääte kojelaudassa radion vieressä kiinni, ainoita järkeviä paikkoja mihin sen voi asentaa. Siitä se potkitaan sitten polvilla usein irti tiputtaen maahan. Maahantuoja on ilmoittanut, että mikäli laitteessa on kolhuja takuu umpeutuu. Kaverilla kävi keskiviikkona niin että laite tipahti itsekseen lattialle(saatanan paska kiinnityssysteemi vielä kaiken lisäksi). Tämän seurauksena laite meni varkaustilaan ja jumitti itsensä. Loppuiltana sitten ei käynyt mitkään kortit kun laite oli jumissa ja jostain kumman syystä ei tullut edes käteiskuitteja. Kaveri joutui lopettamaan vuoronsa kesken. Tuon varkaustilan pystyy purkaamaan ainoastaan mittaripajalla ja kai Lähitaksissa. Tässäkin yksi syy miksi en halua asiakkaita etupenkille.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kiirettä pitää

Ei ole ehtinyt päivittää blogia viime aikoina. Keikkaa on niin paljon, että päivät venyvät usein jopa 15 h pituisiksi. Tietenkin tuo Finnairin lakko vaikuttaa jonkin verran, mutta ei läheskään samalla tavalla kuin se olematon ja harmiton tuhkapilvi alkuvuodesta.
Pari päivää sitten kentältä tuli kyytiin noin 50v ryssä. Tämä nainen puhui ihan hyvää suomea, kovalla aksentilla kylläkin. Sanoi menevänsä "asumaan" Koivukylään, Haapatien poikkipolulle. Valitus alkoi kun käännyin Ruskeasannan Shelliltä Tuusulan motarille aikeena ajaa Koivukylänväylää pitkin suoraan Haapatielle.  Akan mielestä minun olisi pitänyt ajaa L.Valkoisenlähteentietä ja Asolanväylää pitkin. Sanoin minun reitin olevan suorempi, nopeampi ja halvempi. Sanoin myös että hänen reitti on täynnä liikennevaloja. Ei auttanut, mumina jatkui takapenkillä. Kysyin häneltä mitä tuossa lukee, kun ajoin Koivukylän ramppiin, jossa luki "Koivukylä". Lehmä hiljeni hetkeksi. Ilmeisesti oltiin aivan tuntemattomalla tiellä hänen mielestään kun se mussutus Tikkurilasta ja Asolanväylästä alkoi taas. Noin 500 metriä ennen kuin oltiin perillä tuli Koivukylän kyltti. Kysyin taas mitä tuossa lukee ? Vastaukseksi taas jotain muminaa. Vaikka minunkin reitillä oli liikennevaloja, niin ne toimivat paremmin kuin akan reitillä, joten en joutunut koko matkan aikana pysähtymään kertaakaan. Akan suosima reitti, varsinkin kun oli ruuhka-aika oli kestänyt ainakin tuplasti verrattuna nyt kulutettuun aikaan. Ryssän typeryyttä kuvastaa hyvin se että hän pääsi kartalle vasta noin 100 metriä ennen määränpäätä ja alkoi neuvoa "käänny vasemmalle". Olinkin varmaan tuurilla ajanut tähän saakka, joten tiuskaisin tietäväni kyllä mihin mennään. Kyyti maksoi 21,7 euroa. Lehmä antoi 22 euroa ja sanoi "30 senttiä takaisin". Mitä vittua ? Ryssä ilmeisesti oletti että en anna vaihtorahoja takaisin. Annettuani hänen tavaransa takapaksista, sanoin hänelle että kannattaa ehkä tietää missä asuu ennenkuin alkaa arvostelemaan reittejä.
Tämä kyseinen Koivukylänväylä yhdistää Tuusulan moottoritien ja Lahden motarin. Tämä tie valmistui pari vuotta sitten varmaan 20-30 vuoden jahkailun jälkeen. Se helpottaa juuri Koivukylään, Havukoskelle ja muualle itä-Vantaalle menoa kentän suunnasta, koska ei tarvitse enää kiertää Tikkurilan kautta mennessä itään.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Pitkät jonot

Pikkujouluaikaan ihmiset joutuvat odottamaan viikonloppuöinä kohtuuttoman kauan taksia, pahimmillan parikin tuntia. Siihen olisi helppo ratkaisu, mikäli olisi poliittista tahtoa järjestää pahimmiksi viikonlopuiksi ratikka, juna sekä bussivuoroja ympäri vuorokauden koko pääkaupunkiseudulle. En tiedä minkä takia tuota ei tapahdu vaan pistetään ihmiset jonottamaan pakkaseen reilusti yli sietokyvyn. Kyllä niitä kyytejä kuitenkin aivan riittävästi jäisi meille takseille. Luulisi että siinä jonottaessa olisi jo asiakkaat päättäneet mihin suuntaavat menonsa. Vaan ei. Muutama vuosi sitten näihin aikoihin, otin 2 naista kyytiin Helsingin rautatieasemalta, jonka jono oli kymmeniä metrejä eli oli ainakin ollut aikaa miettiä sitä suuntaa mihin mennään. Naiset olivatkin lesboja ja kumpikin olisi halunnut mennä juuri toisen kotiin, ei omaan kotiinsa. Ajelin manskua pohjoiseen päin ja kyselin useaan kertaan kumpi se osoite nyt oikein on? Lesbot vaan ilmoittivat kumpikin eri osoitteen ja väittelivät keskenään kumman luo mennään. Sanoin että nyt pitää tehdä jokin päätös, koska tulee risteys josta minun on valittava käännynkö vai jatkanko suoraan. Osoitteet olivat nimittäin eri puolilla Helsinkiä. Lesbot jatkoivat riitelyään eivätkä suostuneet sanomaan minulle vain yhtä osoitetta. Koska en halunnut tuomariksi asiassa(tuomarointi ei kannata, aina joku suuttuu), pysäytin auton ja käskin heidät ulos kun kerran sitä määränpäätä ei saa selville. Kyllä ne aika helposti siitä sitten poistuivatkin kun sanoin ettei tarvitse maksaa. On se kumma ettei tuotakaan asiaa lesbot voineet päättää siinä jonottaessa. Nyt he joutuivat uudestaan luultavasti jonottamaan kyytiä vähintään tunnin.

Liikenteeseen kuulumattomat

Torstaina kun lähdin töihin niin eräässä risteyksessä edessäni oleva auto vilkutti vasemmalle ja pysäytti autonsa. Mistään suunnasta ei tullut autoja, mutta siinä se tukkien kaistan vaan vilkutti. Tööttäsin ja sitten se tajusi  kaasuttaa pois. Päästyäni kentälle ja saatuani sieltä asiakkaan lähdin ajamaan keskustaan päin. Ilmakehältä kun laskeudutaan pitkää ramppia pitkin Tuusulanväylälle edessäni ajoi uudehko bemari noin 50 km/h. Aloin väläyttelemään sille valoja koska Tuusulantiellä on satasen rajoitus enkä pidä kovin turvallisena sinne sekaan menoa viidenkympin nopeudella. Nopeus pysyi viidessäkympissä ja ohittaessani näin hyvinkin tutun näyn. Akka kuskina helvetinmoisessa etukenossa, rinta melkein ratissa kiinni ja pää myöskin melkein tuulilasiin liimattuna. Ihmettelin miksi ohituskaistan nopeus on noin 90km/h ja oikeanpuoleinen kaista vetää paremmin reilua satasta. Ohittaessani jonon mukana kyseisen auton huomasin että taas joku saatanan akka ratissa ajaa ohituskaistaa alinopeudella ja tukkii sen(tämä ilmiö yleistyy huomattavasti aina vesisateella, ilmeisesti naisten mielestä on sallittua tukkia ohituskaista vain jotta edessä ei ole autoa joka roiskii vettä omaan tuulilasiin. Usein tulee nähtyä, että akka siirtyy oikean kaistan jonosta sateella ohituskaistalle ajamaan täysin samaa nopeutta kuin viereinen kaista samalla tukkien ohituskaistan).
Näitä tapauksia tulee liikenteessä eteen jatkuvasti. Pysäytellään kiertoliittymissä ja tehden äkkijarrutuksia päästetään kolmion takaa tulevia toisia autoja. Ajellaan ensin satasen alueella alinopeutta ohituskaistoilla ja sitten kun nopeus alenee kahdeksaankymppiin niin jatketaan samalla nopeudella reilua ylinopeutta. Olen nähnyt sellaistakin että pysähdytään moottoritielle tulevan rampin päähän odottamaan ettei vaan näy ensimmäistäkään autoa, jotta uskaltaa mennä sinne isolle ja vaaralliselle moottoritielle. Siinä on sitten ruuhka-aikana mukava odotella miljooonan auton tööttäillessä.
Näitä kuskityyppejä on 3 pääryhmää suuruusjärjestyksessä:

1. Naiset iästä riippumatta(eivät tietenkään kaikki)
2. Miehet, jotka käyttävät jonkinlaista päähinettä, eli käytännössä liian nuoret tai seniilit kuskit(osaa varoa kun huomaa kuskilla jonkin hatun päässä)
3. Neekerit ja muut sademetsien ja aavikoiden asukkaat(ajavat korostetun hitaasti ja todella epävarmasti)

Yhteistä näille kaikille ryhmille on täydellinen perusliikennesääntöjen tietämättömyys. Ei osata edes seurata nopeusrajoituksien muuttumista tai ei yleensäkään tiedetä tiellä olevaa nopeusrajoitusta. Etuajo-oikeuksista ei ole hajuakaan, pelätään kaikkea oikealta tulevaa, vaikka oikealta tulevilla olisi kolmio tai jopa STOP-merkki. Muutenkin nämä henkilöt ajavat liikenteessä seuraamatta mitä ympärillä tapahtuu sekä välittämättä muista autoilijoista. Ennakoivasta ajosta eivät ole varmaan kuulleetkaan. Ajokortin ei pitäisi olla mikään ihmisoikeus. Kyllä näiltä hengenvaarallisilta kuskeilta voisi ottaa kortin pysyvästi pois.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Onnela

Eilen oli kyydissä lastentarhanhoitaja, jonka kanssa keskusteltiin hänen työstään. Sanoi nykyistä työpaikkaansa "onnelaksi". Oli pieni ryhmäkoko,  eikä ainuttakaan maahanmuuttajan lasta. Aikaisemmassa Vantaalla sijaitsevassa duunissaan oli ollut noin puolet ulkomaalaisperäisiä lapsia. Sanoi sitä hirvittäväksi työpaikaksi. Kyseisillä lapsilla jo noin nuorena kauheita käytöshäiriöitä. Koko ajan potkimassa ja lyömässä, joko ilmaan tai muita lapsia. Käyvät hoitajien kimppuun. Todella aggressiivisia ja hoitajia alaspäin kohtelevia. Mainitsi että kyllä sen tietää millaisia aikuisia noista pikku-aleista ja pikku-muhammedeista tulee. Sanoi suurimpien ongelmien olevan juuri Afrikasta ja muslimimaista tulevilla lapsilla. Ihmetteli miksei oteta Suomeen samankaltaisista kulttuureista tulevia maahanmuuttajia, heidän lapsilla kun ei ole samankaltaisia käytöshäiriöitä kuin edellämainituilla. Hän sanoi lukeneensa paljon netin keskustelupalstoja ja huomanneensa että melkein kaikki vastustavat muslimien maahanmuuttoa näissä keskusteluisssa. Esitti myös hyvän kysymyksen: Kuka helvetti näitä ihmisiä tänne Suomeen oikein haluaa ?

tiistai 16. marraskuuta 2010

Huonoa palvelua ?

Muutama vuosi sitten otin keskustasta kyytiin n 40v naisen suuntana Mankkaa. Ajoin lyhyintä ja edullisinta reittiä ja asiakas oli hiljaa koko matkan, kännissä kylläkin. Kantapään kautta oppinut että varsinkin humalaisten naisten kanssa kannattaa olla keskustelematta mikäli mahdollista. He kehittävät välillä riidan aivan kummallisista asioista. Niin tämäkin sitten kyydin lopuksi onnistui kehittämään. Asiakas asui paritalossa, jonka portti oli kiinni. Kummallakin puolella lyhyttä ja kapeaa pysähtymisaluetta oli isoja puskia, joista pisti oksia ulospäin. Pysäytin auton noin 2 metrin päähän portista niin että asiakas pääsee nousemaan autosta ulos kohdassa missä ei ole puskaa, eikä oksat naarmuta ovea. Tästä se riita sitten alkoikin. Akka olisi halunnut minun ajavan sen 2 metriä eteenpäin. Sanoin että  tämä kohta on parempi, koska hän ei joudu astumaan suoraan puskaan. Siinä sitten vängättiin vähän aikaa, maksun sain kylläkin. Akka vaan marmatti, mutta poistui loppujen lopuksi kun ilmoitin että en aja kahta metriä eteenpäin ja mahdollisesti naarmuta ovea oksissa. Ehdin ajaa kotiinpäin noin 5 minuuttia kun auton puhelin soi. Siellähän se hörhö sitten olikin taas langan päässä, oli löytänyt kuitista puhelinnumeron. Valitti huonoa palvelua ja höpisi ties mitä. Taustalta kuulin kun mies yritti saada ämmän lopettamaan puhelun. Sanoin akalle ajaneeni edullisinta reittiä, tuonut pyydettyyn osoitteeseen jne. Lisäsin vielä että menee nukkumaan ja soittaa aamulla uudestaan tai ottaa yhteyttä tarkastajaan mikäli on vielä sitä mieltä että palvelu oli huonoa. Löin akalle luurin korvaan, ei paljon kiinnosta kuunnella tuollaista kännipaskaa. Tietenkin se hullu yritti vielä muutaman kerran soittaa, mutta en vastannut enää. No eipä sitä uutta puhelua tietenkään seuraavana päivänä tullut, eikä tarkastaja ottanut minuun yhteyttä.

Tuossa hyvä esimerkki humalaisen naisen arvaamattomuudesta:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2277992

maanantai 15. marraskuuta 2010

Selvennyksiä

Jotkut blogia seuraavat voivat luulla että minulla on jatkuvalla syötöllä konflikteja asiakkaiden kanssa. Totuus on että yli 99% päivistä menee esimerkiksi tuon sunnuntaivuorotekstin mukaisesti, perjantai ja lauantai yövuoroissa sitten tapahtuukin välillä enemmän. Keikkaa ei tietenkään ole aina noin hyvin. Noista ns. normaalivuoroista vaan ei ole paljon kiinnostavaa kerrottavaa. Ne yleensä menevät niin että puolet asiakkaista ei keskustele mitään(liikemiehet työskentelevät kyydinkin aikana), ja toisen puoliskon kanssa keskustellaan aivan normaaleista asioista. Konfliktitilanteet jäävät paremmin mieleen ja ovat mielenkiintoisempia juttuja kirjoitettavaksi. Mikäli asiakas käyttäytyy huonosti en todellakaan pure hammasta ja kuuntele vittuilua. Kyllä se matka siihen yleensä loppuu. Näissä matkan keskeytys jutuissa en yleensä edes vaadi maksua, koska siten saan häiriköivät asiakkaat ulos autosta nopeammin. En viitsi alkaa vänkäämään jostain paristakympistä. Monesti jätän tietyt asiakastyypit ottamatta kokonaan edes kyytiin. Ajan mielummin vähän pienempää kassaa kuin otan ongelmatapauksia edes kyytiin. Tästä esimerkki mitä tapahtui kun en uskonut vaistooni ja otin 2 naista kyytiin:
3 vuotta sitten pikkujouluaikaan menin osoitteeseen Haukilahdessa(ns. hyvä osoite). 2 nuorta naista odotteli jo kääntöpaikalla. Havaitsin toisella naisella tyhjän muovipussin kädessä. Vaisto varoitti heti että aja ohi ja pistä osoite kiertoon uudestaan. Mutta naiset näyttivät olevan hyvässä kondiksessa, joten sivuutin vaistoni varoituksen ja otin heidät kyytiin. Ehdin ajaa noin 3 minuuttia kehä kakkosen ramppiin niin toinen ilmoitti että hänen kaverinsa alkaa yrjöömään. Pysäytin heti auton ramppiin ja toinen sentään pystyi nousemaan ulos yrjöömään. Olisin kaasuttanut pois paikalta, mutta toinen jäi autoon istumaan. Reilun 5 minuutin laattaamisen jälkeen matka jatkui kokonaisen kilometrin, jolloin taas haluttiin yrjötä kehä kakkosella tällä kertaa. Taas 5 minuutin yrjöyssessio. Loppumatka noin 5 minuuttia Kiloon päästiin sitten pysähtymättä. Kilossa toinen maksoi matkan ja ajattelin jo että nyt pääsen noista eroon. Mutta ei, yrjööjä halusikin jatkaa matkaa Helsingin keskustaan. Normaalioloissa se olisi ollut tosi hyvä suunta, koska viikonloppuyönä tuohon aikaan stadi on täynnä asiakkaita. Ilmoitin että en vie häntä sinne koska en voi pitää muutaman minuutin välein yrjötaukoja varsinkaan moottoritiellä. Vänkääminen alkoi. Eivät suostuneet poistumaan autosta, joten soitin poliiseille. Itse asiakkaita ei viitsi alkaa repimään pois kyydistä, joutuu vielä maksumieheksi. Kytät tulivat jonkin ajan päästä, eikä tämä saatanan idioottiyrjööjä suostunut siltikään poistumaan, toinen kylläkin. Vasta kun poliisit ilmoittivat ottavansa hänet voimakeinoin pois takapenkilta ja vievänsä putkaan niin tämä kusipää poistui kyydistä. Kaiken lisäksi olin unohtanut laittaa mittarin päälle kun naiset eivät suostuneet poistumaan autosta. Helvetisti kului aikaa hukkaan, koska en uskonut vaistooni.

Sunnuntaivuoro

Yleensä sunnuntaivuorot ovat keikkamäärältään ihan hyvää keskiarvoa, mutta jos sattuu sunnuntaille niinkuin eilen formulat ja lätkämatsi niin taksien määrä vähenee kun kuskit jäävät kotiin katsomaan urheilua. Keikkaa per auto on enemmän. Eilinen vuoro olikin sitten viikon paras kun sattui vielä todella hyvää tuuria. Keikat meni näin:
-Tikkurilasta Veikkolaan
-Järvenperästä(Espoo) 5 minuutin odotuksen jälkeen Nummelaan
-Järvenperästä 30 minuutin odotuksen jälkeen lentokentälle
-Kentältä heti Helsingin keskustaan hotelliin, josta samantien uusi asiakas takaisin kentälle
-Kentältä heti Helsingin keskustaan
Tässä vaiheessa oli länsisatamaan tullut pari laivaa ja asiakkaita tosi paljon, mutta kun yritin ajaa sinne niin jono pysähtyi jo 300 metriä ennen taksitolppaa, joten käännyin ympäri ja ajoin Tapiolaan. Tapiolasta sainkin heti parin kilometrin paikalliskyydin. Kello oli noin 17.00 joten lähdin hakemaan Veikkolasta niitä ensimmäisiä asiakkaita, joiden kanssa olin sopinut noudosta klo 18.00. Ehdin juuri ennen heidän hakua syömään Veikkolan taksitolpan vieressä olevalla kioskilla hyvät makkaraperunat. Heitettyäni heidät takaisin Tikkurilaan alkoikin sitten vähän huonompi tuuri keikoissa.
-Kentältä puolen tunnin odottelun jälkeen lentokenttähotelliin.
-Lentokenttähotellista 5 minuutin odottelun jälkeen Martinlaaksoon
-Kentältä vartin odottelun jälkeen 5 kilometrin keikka
-Kentältä vartin odottelun jälkeen taas 5 kilometrin keikka
-Kentältä 30 minuutin odottelun jälkeen 4 ryssää keskustan hotelliin
-Kentältä 20 minuutin odottelun jälkeen kyyti Korsoon
-Kentältä heti kyyti keskustaan
-Kentältä heti viimeinen kyyti Järvenpäähän
Sunnuntaivuorot ovat hyviä myöskin sen takia että yleensä ei ole ollenkaan känniläisiä kyydissä eikä teillä ole mitään ruuhkia.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Känniläisten ajatusmaailma

Noin vuosi sitten tuli normaali tilaus, johon ajoin paikalle. Parkkipaikalla odotti 5 teiniä. Ilmoitin heti että en ota kuin 4 kyytiin että heitä on yksi liikaa. Yksi näistä tulevaisuuden toivoista laukaisi "mutta sullahan on 5 hengen auto". Ajan normaalia 1+4 hengen autoa. Mitäs tuohon vastaamaan kun laskutaito on tuossa mallissa.  Kaasutin pois paikalta vittuilun alkaessa ja soitin keskukseen, etteivät lähettäisi kyseiseen osoitteeseen autoa ollenkaan asiakkaiden aggressiivisuuden vuoksi. Nykylain mukaan kaikilla autossa olijoilla on oltava turvavyöt. Mikäli tapahtuu onnettomuus ja on liikaa asiakkaita kyydissä, niin mahdollisissa turvavyöttömän henkilövahinkotapauksissa voi joutua kuski maksumieheksi. Poliisit ainakin sakottavat ylikuormasta liikenteessä.
Muutama vuosi sitten menin osoitteeseen Korsossa. Pihalla odotti 4 henkilöä. Laitoin kakkostaksan päälle mittarista. Ykköstaksa on 1-2 henkilöä ja kakkostaksa 3-4 henkilöä. Kakkostaksa on vähän kalliimpi kuin ykköstaksa, mutta taksa perustuu kilometreihin eli kun olen niinkuin tässä tapauksessa omakotitalon pihalla eikä auto liiku niin mittari raksuttaa aikaveloituksella, joka on aina sama riippumatta onko ykkös vai kakkostaksa päällä. No kyytiin olikin tulossa vain 2 henkilöä noista neljästä. Toiset kaksi olivat vaan odottaneet vieraspariskunnan seurana ulkona taksia. Enhän minä voinut tuota tietää ajaessani pihaan, enkä tiennyt edes siinä vaiheessa kun toinen miehistä avasi apukuskin oven. Keskustelu meni näin:
-Sulla on kakkostaksa päällä, mitä sä oikein yrität kusettaa ku meitä tulee vaan kaksi kyytiin ?
-En tiennyt että teitä tulee vain 2 kyytiin kun 4 kumminkin seisoo pihalla, vaihdan ykköstaksalle
-Me ei makseta mitään aloitusmaksuja ku sä kerran yritit kusettaa
-En yrittänyt kusettaa ettekä ole hävinneet mitään, koska auto ei ole liikkunut ja odotustaksa on aina sama
-Kyllä mä tiedän nää taksajutut, yritit kusettaa ja mittari kerkesi raksuttaa kakkostaksalla
-Parkissa kun ollaan niin ei ole merkitystä onko ykkös vai kakkostaksa
-Me ei makseta aloitusmaksua
Tässä vaiheessa päätin lopettaa juupas eipäs leikin ja kaasutin pois paikalta. Känniläisten ja selvinkinpäin olevien kanssa kun joutuu juupas eipäs kinasteluun niin kannattaa aina mahdollisimman nopeasti lähteä tilanteesta pois tai pistää asiakas pihalle autosta. Turha tuhlata aikaa tuollaiseen tuloksettomaan väittelyyn. Tässäkin tapauksessa soitin keskukseen etteivät lähetä uutta autoa kyseiseen osoitteeseen asiakkaiden maksuhaluttomuuden takia.

torstai 11. marraskuuta 2010

Turhat lait

Puhelimen käyttökieltolaki ajaessa on hyvä esimerkki laista, joka on susi jo syntyessään. Ei pitäisi tehdä lakeja joita ei voi valvoa kunnolla ja joita suurin osa ihmisistä ei pidä oikeutettuina. Poikkeuksiakin löytyy. Jokin aika sitten otin kentältä asiakkaan kyytiin suuntana Helsingin keskusta. Olin aikaisemmin sopinut, että mikäli tämä kyyti menee keskustaan otan sieltä kyytiin erään toisen asiakkaan. No ei muuta kuin tekstiviestiä peliin samantien, että olen tulossa noin 20 minuutin päästä hakemaan hänet. Takapenkiltä alkoi valitus samantien ja keskustelu meni suunnilleen näin:
-En pidä siitä että näpyttelet tekstiviestiä kun minä olen kyydissä
-Pakko viestittää seuraavalle asiakkaalle noutoaika
-Ei kiinnosta, pistä pois se puhelin, en halua olla kyydissä mikäli tekstittelet
-OK, jätän teidät seuraavalle bussipysäkille, talo tarjoaa tämän kyydin
-En lähde mihinkään ennenkuin tilaat minulle uuden taksin
-En tilaa, itse halusitte jäädä pois kyydistä ja nyt ulos
Pienen vänkäämisen jälkeen äijä suostui poistumaan. Lähtiessäni liikkeelle huomasin takapenkillä äijän lompakon. Jos olisin ollut vittumaisella tuulella olisin vienyt sen vuoron jälkeen kyttikselle ja jättänyt äijän seisomaan pysäkille ilman mitään maksuvälinettä. Päätin kumminkin ajaa äijän kohdalle ja pysäyttämättä autoa heitin lompakon ikkunasta, joka lensikin juuri sopivasti äijän edessä olevaan loskalammikkoon.
Kyseinen asiakas oli tyyppiesimerkki ihmisestä joka luulee että pelkästään jonkin asian kieltäminen laissa yhtäkkiä tekee kyseisen asian vaaralliseksi ja sen takia kyseistä lakia pitäisi orjallisesti noudattaa. Käytän puhelimessani ennakoivaa tekstinsyöttöä, joka sekä nopeuttaa että helpottaa viestien lähetystä, ei tarvitse edes katsoa puhelimeen kirjoittaessani viestiä. Lisäksi ajan automaattivaihteisella autolla, joten toinen käsi on joka tapauksessa vapaa.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

MULTIKULTI IST TOT !

Saksan Angela Merkel julisti monikulttuurin epäonnistuneeksi muutama päivä sitten. Mainitsi  maahanmuutajanuorten suuren osuuden rikostilastoissa. Vaati myös maahanmuuttajanuorten luopumista "machokulttuurista". Esittipä kysymyksen minkä takia siirtolaiset esim Afrikasta, Aasiasta ja Venäjältä sopeutuvat jo yhdessä sukupolvessa Saksaan, mutta turkkilaiset ja Lähi-Idästä tulevat eivät ole sopeutuneet edes 50 vuodessa? Tämä tuli eilen Ylen Saksan reportaasista radiosta. Tuossa on nettijuttu: http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-11559451
On hyvä että saksalaisillekin alkaa järki palata. Toivottavasti tämä vaikuttaa myös EU:n tulevaan siirtolaispolitiikkaan. Thors tietenkin edelleen uskoo Suomen ainoana maana maailmassa onnistuvan muslimien integroimisessa.

Asiakkaat ovat parina viime viikkona kyselleet onko pakkasta ollut, onko luvattu pakkasta, pitäisikö vaihtaa talvirenkaat jne. Vittu mitä idiootteja. Ne renkaat voi vaihtaa milloin tahansa, ei tarvitse odottaa niitä ensimmäisiä luistelusäitä.
Pari vuotta sitten pikkujouluaikaan olin jättänyt asiakkaan Sipoon takametsiin kun auton tilauspuhelin soi. Keskustelu minun ja nuoren jannun välillä meni suunnilleen näin:
-Saisko taksi tänne?
-OK, eli minne ?
-No tänne näin heh heh
-Joo joo, mutta minne?
-No tänne tänne heh heh
-Ok mä tulen sinne(juuri ennenkuin painan punaista luuria kuulen jannun hädissään huutavaan "hei hei hei älä älä.....")
Aika saatanan tyhmää pelleillä tuolla tavalla antamatta osoitetta, varsinkin Sipoossa missä taksia saa normaalinakin viikonloppuna saati sitten pikkujouluaikaan odotella helposti puolikin tuntia. Paska kyyti se muutenkin olisi ollut. Ei paljon kiinnosta känniläisten teinejen kuskaamiset. Luultavasti olisi ollut pitkä matka osoitteeseen ja lyhyt keikka. Nämä on yleensä kotibileitä ja teinit menevät niistä parin kilsan päähän himaan.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Somalit töissä

Pari päivää sitten olin kentällä toisena odottamassa kyytiä ja ensimmäisessä taksissa oli Ritva Santavuorta lainaten "gorillan näköinen" neekeri, ehkä jopa somali. Vähän ajan odottelun jälkeen terminaalista tulikin pariskunta raahaten matkalaukkuja ja he suuntasivat heti kohti ekaa taksia. Neekeri nousi taksista ulos kun pariskunta oli noin metrin päässä autosta. Nähtyään neekerin pariskunta teki täydet stopit ja kääntyi ympäri ja meni noin viiden metrin päähän sytyttämään tupakkaa. Neekeri sai kuitenkin samantien toiset asiakkaat ja lähti keikalle. Heti kun tuo pariskunta näki että neekeri sai keikan he tumppasivat 20 sekuntia aikaisemmin sytytetyt röökit ja tulivat minun taksiini. Kuvaavaa tuossa episodissa oli se että pariskunnan naispuoli oli vanäläinen. Edes toiset maahantunkeutujaryhmät eivät pidä noista neekereistä/somaleista. Sompanssien käytös on muuten aivan ala-arvoista kun niiden kanssa joutuu välillä olemaan tekemisissä. Ylimielistä, muista kuljettajista täysin välinpitämätöntä toimintaa päivittäin. Esim he jättävät autonsa jonoon ja lähtevät määrittelemättömäksi ajaksi rukoilemaan taruolento allahia. Siinä välillä sitten seuraavana vuorossa olijat jäävät pussiin odotusalueelle eivätkä pääse ajamaan terminaaleihin. Näistä ja muistakin asioista kun huomauttaa heille niin vakiovastaus on että "sina rasssissti". Kerrankin yksi bin Ladenin näköinen somppu pysähtyi edelläni ajaessaan keskelle liikenneympyrän exitiä, johon suuntaan minäkin olin poistumassa asiakkaan kanssa. Tööttäsin ja kyllä se siitä sitten tajusi liikkeelle lähteä, mutta ohi ajaessani tuli saatanallinen tööttäys takaisin, eli neekerin mielestä hänellä oli oikeus pysähtyä liikenneympyrään. Näin että sompanssi tutki GPS:ää eli oli eksyksissä, joten tottakai looginen toimintatapa neekereillä on vetää liinat kiinni liikenneympyrässä välittämättä muista autoista. Näitä samantyyppisiä tapauksissa tulee viikottain.
Keskiviikkona asiakas kertoi etsineensä pari päivää aikaisemmin Keravalta poliisiasemaa. Hän oli pysäyttänyt autonsa jonkun ihan siististi pukeutuneen miehen vierelle ja kysynyt missä poliisiasema olisi. Mies oli vastannut : "En mä oikein tiedä ku mut on aina viety sinne.".

torstai 21. lokakuuta 2010

Hurrit

Tiistaina tuli hurri kentältä kyytiin. Sanoi menevänsä lentohotelli Cumulukseen. Juuri samaan aikaan kaarsi ilmainen lentohotellibussi siihen 5 metrin päähän pysäkille. Mainitsin että tuolla olisit päässyt ilmaiseksi. Hurri sanoo joo, mutta se kiertää kaikki hotellit. Vastasin sen menevän ensimmäiseksi juuri Cumulukseen. Sitten svedu keksiikin että eihän se varmaan kovin usein siitä pysäkiltä lähde. Vastasin että kyllä se kuule lähtee. Vituttaa nää ihmiset jotka väen vängällä ajattaa sen kilometrin matkan, vaikka olisi ilmainen bussikyytikin tarjolla. No pistin sitten kostoksi Gestapo nimisen bändin Nigger biisin soimaan. Takakontin kun avasin hotellin edessä äijä otti laukkunsa ottamatta vahingossakaan katsekontaktia minuun ja häipyi helvetin nopeasti hotelliin. Taisi viesti mennä perille. Tämä oli vasta toinen asiakas, joka ei selvästikään pitänyt musiikistani. Tottakai kummatkin ovat olleet hurreja. Mitäpä muuta voi odottaa demaridiktatuurissa aivopessyiltä lampailta. Joskus ruotsalaiset ovat olleet sentään pelättyjä viikinkejä, jotka ryöstelivät ja tappoivat ympäri Eurooppaa. Nyt minulla ei ole enää edes sääliä tuota saamatonta paskakansaa kohtaan. Täysiä dhimmejä. Ruotsalainen ministeri sanoi pari vuotta sitten että heidän on kohdeltava vähemmistöjä hyvin, koska tulee aika jolloin kantaruotsalaiset ovat vähemmistössä ja silloin toivottavasti myös heitä kohdellaan hyvin. Mielestäni maanpetollista ja munatonta toimintaa hallituksilta, jotka ovat ajaneet tuollaista maahanmuuttoa, joka jättää kanta-asukkaat vähemmistöön.
Hyviäkin uutisia sentään Ruotsista : http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Poliisi+Malm%C3%B6n+sarja-ampujalla+jopa+15+uhria/1135261031040

maanantai 18. lokakuuta 2010

Yhteensattumia

Eilen tuli kentältä parin tunnin välein kyyti samaan osoitteeseen. Harvinaista asiasta tekee sen että osoite oli xxxpolku, johon en ikinä aikaisemmin ollut asiakasta vienyt. Taas tuli todistettua että kannattaa aina kun on useampia reittivaihtoehtoja niin kysyä mitä kautta mennään. Nimittäin eilenkin kummatkin asiakkaat valitsivat eri reitin. Välttyy turhilta reittivalintariidoilta. Toinen erikoinen tapaus oli kun vein kentältä asiakkaan osoitteeseen Pasilaan, niin ajettuani 2 minuuttia takaisin kentälle päin tuli keskuksesta tilaus samasta rappukäytävästä. En edes muista milloin viimeksi on Pasilasta saanut datalta tilauksen.
Ja taas sitten junttiasiaa. Junttius ei ole pelkästään suomalainen ilmiö. Universaali oire junttiudesta on änkeäminen taksin etupenkille istumaan. Esimerkiksi eilen kentältä tuli luultavasti ranskalainen mies asiakirjalaukun kanssa kyytiini. Katsoin että hän menee takapenkille istumaan, mutta ei. Hän laittoikin vain laukkunsa takapenkin jalkatilaan(jotkut jopa ottavat laukkunsa etupenkille mukaan) ja änkesi istumaan eteen vaikka minulla on aina siinä penkillä kirja sekä lehtiä hienovaraisena viestinä että istu taakse. Useimmat ihmiset tajuavat tämän viestin, mutta juntit eivät. Jotkut jopa meinaavat istua tavaroitteni päälle. Minulla on aina apukuskin penkki etuasennossa, koska melkein kaikki asiakkaat istuvat takana jotta heille on paljon jalkatilaa. Niinpä en todellakaan vittuuksissani siirrä sitä apukuskin penkkiä taaksepäin kun juntit änkeevät siihen istumaan. Siinä ne sitten polvet suussa istuvat, koska junttiuteen kuuluu myös se että kun siihen etupenkille ängetään niin tietenkään he eivät osaa sitä saatanan penkkiä siirtää itse taaksepäin. Nämä urpot sitten alkavat vääntää joka helvetin vipua mitä autosta löytyy paitsi sitä oikeata penkinsiirrintä joka on melkein kaikissa autoissa penkin alaosassa. Kun heille sanoo vasemmalla alhaalla, niin etsiminen alkaa melkein aina oikealta alhaalta, vittu. Sammakonsyöjä yritti avata jotain sääkeskustelua, mutta katkaisin sen nopeasti valikoimalla kunnon saksalaisia niggerbiisejä mankasta mitä sitten hiljaisuuden vallitessa kuunneltiin loppumatka.
Kuuntelin eilen Kansanradiota. Joku vanhempi nainen soitti sinne ja sanoi suunnilleen näin: "Kyllä minun mielestäni Suomessa terveyskeskuslääkärin pitää osata suomea. Jos minä menen lääkäriin Suomessa, lääkäri ei osaa suomea ja minä piirrän hänelle hämähäkin väärinpäin paperille. Hän voi luulla että minulla on jokin gynekologinen vaiva, vaikka minua vain VITUTTAA ! Kiitos ja näkemiin."
Eipä juontaja kommentoinut mitään siihen, otti vain nopeasti uuden puhelun.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Auto hukassa

Noin vuosi sitten otin kyytiin kentältä eläkeläispariskunnan, jotka olivat menossa johonkin maakuntaan omalla autollaan. Auto oli jätetty kentän jollekin parkkipaikalle. Tälläinen keikka on yksi huonoimmista, joita kentältä saa. Näille junteille on tarjolla lentokentän ilmaiset bussit, jotka kiertävät parkkialueet sekä lentokentän lähiympäristössä olevat hotellit, mutta silti on pakko ottaa se taksi. Olet pahimmassa tapauksessa odottanut kyytiä yli tunnin kentällä ja sitten kyytiin hyppää urpo joka haluaa ajaa taksilla parisataa metriä. Kyydin jälkeen takaisin jonon perälle ehkä taas odottamaan yli tunniksi. Tämä pariskunta oli kyllä oikeaa uberurpojen aatelia. Sanoivat autonsa olevan P5 alueella. Kysyin osoitetta kun niitä alueita on ympäri kenttää. Minun haukkumiseni alkoi samantien, olin epäpätevä kuski kun en tiennyt parkkipaikan sijaintia. No se löytyikin heti terminaalista ulos ajettuani. Matka oli noin 200 metriä. Ilmoitin että tuossa on P5 alue. He sanoivat että on kyseessä väärä parkkipaikka, autoa ei ollut jätetty siihen. Kyselin että minnepäin ajetaan etsimään sitä autoa. Akka takapenkiltä alkoi keuhkoomaan minulle, että kyllä sinun taksikuskina se oikea alue pitäisi löytää. Vastasin että parkkialueita on aivan helvetisti kentän ympäristössä, sen näkee jo pelkästään katsomalla autosta ulos. Lisäsin vielä etten ole mikään meedio, enkä voi löytää teidän autoanne jos edes te itse ette tiedä missä se on. Tässä vaiheessa mies taisi tajuta etten ole syyllinen heidän autonsa katoamiseen, koska yritti saada akkaa hienovaraisesti hiljenemään. Jatkettiin parkkipaikkojen ohiajelua. Akka vaan marmatti minun ammattitaidottomuudestani vähän väliä. Alkoi parkkipaikat loppua niin kysyin voisiko se olla kaukoparkissa. Kaukoparkin numerointi kun on kolminumeroinen niin ei ollut tullut minulle aikaisemmin mieleen, koska aluksi oltiin etsitty parkkialue vitosta. Heti kun lähestyttiin kaukoparkkia, niin äijä tunnisti alueen ja totesi että perillä ollaan. Taisi äijää hävettää oman akkansa tyhmyys minun haukkumisestani niin paljon, että antoi minulle muutaman euron tippiä. Normaalisti näistä keikoista ei tippiä tule. Tässäkin tapauksessa juntit olisivat löytäneet autonsa huomattavasti helpommin sekä nopeammin käyttämällä sitä ilmaista parkkialueet kiertävää bussia. Näin jälkikäteen ajateltuani ei olisi pitänyt ehdottaa sitä kaukoparkkia ollenkaan, olisi ollut mukava jättää se idiootti akka etsimään autoaan itse jostain sieltä tuhansien parkkipaikkojen joukosta.

torstai 14. lokakuuta 2010

Syyslomat

Keikkaa on ihan hyvin vaikka syyslomat ovat tällä viikolla. Oikeastaan mukavampi olla tällä viikolla töissä, koska  ei ole pahemmin liikenneruuhkia missään. Omituista että kukaan ei ole provosoitunut niggerlevyni soitosta, jota aina välillä kokeilen asiakkaille. Kerran ajattelin että nyt ranskalainen hermostuu, oli sellainen viherhörhön prototyypin näköinen 50v äijä. Mutta ei, alkoikin naputtaa sormillaan tahtia. No yksi tapaus on ollut, joka ei ilmeisesti tykännyt Mistreatista. 50v+ ruotsalaisen kansankodin kasvatti ilmoitti hienovaraisella tavalla minulle musiikin sopimattomuudesta hänelle. Aluksi en huomannut mitään, mutta noin 5 minuutin ajomatkan jälkeen vilkaisin taustapeiliin ja totesin että akka oli laittanut sormensa korviin. Oli niin huvittavaa että sammutin mankan.
Yle Puheen Politiikkaradio on muuten yllättävän hyvä ohjelma. Tuossa yksi päivä tuli välikysymyskeskustelua paskalaista, siis siitä uudesta 2,5 miljardin euron kustannukset kiinteistönomistajille aiheuttavasta jätelaista. Kallis luetteli syitä miksi laista/asetuksesta pitäisi luopua. Lehtomäki vastasi ylimielisesti ettei Kallis keksinyt mitään uutta omaa sanottavaa vaan siteerasi vain muita asiantuntijoita. Tietenkään Lehtomäki ei pystynyt kumoamaan Kalliksen esittämiä väitteitä. Täysin epäonnistunut vastahyökkäys Lehtomäeltä. Lehtomäen poliittisen uran alamäki on alkanut. Typerää häneltä puolustella huonosti valmisteltua ja Sailaksen sanoin kustannustehotonta lakia vain jotta muutamat virkamiehet ja politiikot eivät menettäisi kasvoja. Kumpikohan olisi parempi ratkaisu: laki voimaan ja haja-asutusalueiden ihmiset maksamaan 2,5 miljardia euroa virkamiesten ja politikoiden virheistä vai kyseiset virkamiehet sekä politiikot poistettaisiin julkisesta toimestaan? Sveitsi on muuten ainut todellinen demokratia. Siellä voi kansanäänestyksellä(jonka järjestäminen ei ole riippuvainen politiikkojen tahdosta) pistää pihalle juuri tuollaisia ammattitaidottomia ja ministereitä(Enestam syyttää esim yhtä esityksen virkamiestä hänen harhauttamisestaan asiassa) huijaavia virkamiehiä.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Jenkkejen sivistymättömyys

Eilen oli kyydissä 3 kanadalaista liikemiestä. Yksi kysyi toisilta että näittekö sen jenkin joka Heathrown kentällä Starbucksin jonossa puhui myyjälle korostetun hitaasti "do...you...take...Visa?". Toiset nauroi ja kommentoivat että eihän ulkomailla englantia varmaan puhutakaan jenkkejen mielestä vaikka Englannissa oltaisiinkiin. Jenkit kysyy aina silloin tällöin käykö dollarit maksuksi. Alkuaikoina selitin että meillä on oma valuutta. Nykyään olen niin kypsä noihin kyselyihin, että ilmoitan ettei dollarit käy mutta ruplat kylläkin. Mielestäni on halventavaa tarjota dollareita Suomessa maksuvälineeksi, aivan kuin oltaisiin jossain banaanivaltiossa. Ehkä ne luulee olevansa Ruotsissa. Pari vuotta sitten oli liikennevaloissa Ferrari viereisellä kaistalla, niin jenkki laukaisi toiselle että hän luuli tuonkaltaisten autojen olevan kiellettyjä Suomessa. Juu eihän sosialistiseen Suomeen saa luxustuotteita myydä. Yksi kyseli kerran Suomen historiasta, kerroin sitten lyhyesti ja mainitsin että teillähän oli se vastaava sisällissota 1861-1865. Jenkki oli kovasti eri mieltä. Väitti sen olleen parisataa vuotta aiemmin. Sekoitti ilmeisesti heidän itsenäisyyssotaan Englannista. Huumoriakin löytyy heiltä. Muutama vuosi sitten Tammistossa oleva iso K-kauppa oli vielä isoilla kirjaimilla KKK-SUPERMARKET. Jenkki naurahti ja sanoi tsoukilla muille "Look, the Klan has their own supermarket here".
Radiossa käsiteltiin eilen Helsingin budjettia. Valiteltiin kun Pajunen meinaa leikata kaikesta mikä ei ole lakisääteistä(maahanmuuton aiheuttamien kustannusten leikkaamisesta ei puhuttu mitään). Esim vammaisten palveluista, vanhustenhuollosta jne. Joku siinä kyseli useaan otteeseen miten näitä palveluita on voitu aikaisemmin tarjota vaikka Helsinki on nykyään rikkaampi kuin koskaan. Aikaisemmin ei ole ollut Helsingissä ikinä näin paljon ulkomaalaisten harjoittamaa sosiaalista asumista. Nyt alkaa näkyä ympäri Suomen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset kuntatasolla. Tulevaisuus on Suomessakin se että verot nousee ja palvelut painetaan lakisääteiseen minimiin.On tulkkia, kouluavustajaa, islamin opettajia, yli sadan eri kielen opettajaa jne, kaikenlaista sopeuttamis- ja kotoutustoimenpiteitä, mitkä kaikki maksaa aivan perkeleesti. Ohjelmassa mainittiin että Helsingissä on vuonna 2025 koululaisista 25% vieraskielisiä. Heti tämän lauseen jälkeen toimittaja ilmoitti että nyt ei enempää maahanmuutosta tässä keskustella. Eihän sitä suuresta kustannuserästä tarvitse budjettikeskustelussa puhuakaan. Mielestäni suuri säästö tulisi kun lopetettaisiin maahantunkeutujien äidinkielen opetus(myöskin tulkkitoiminnot muulla kielellä kuin Englanti), sen voi vanhemmat hoitaa kotona jos haluavat. Maahanmuutto ja varsinkin sen kustannukset ovat pyhä lehmä Suomessa. Astrid Thorsilta on esim pyydetty eduskunnassa maahanmuuton kustannuksista tietoa. Hurrin vastaus oli ettei ole resursseja tehdä tutkimusta. Vittu maahanmuuton kustannuksiin on yhteiskunnalla näköjään blanco shekki, mutta ei varaa tutkia miten paljon rahaa siihen pohjattomaan kaivoon uppoaa.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Maailmanmatkaajat

Eilen tuli noin 40v pariskunta kentältä kyytiin ja lähdettiin ajamaan Espoon suuntaan. Koko matkan he puhuivat menneistä sekä tulevista reissuistaan keskenään. Oli maisteltu niin paljon viinejä Ranskassa että makuaisti oli mennyt ja oli saudiöljypohatan vaimo sydänystävänä jne. Varsinkin naisesta paistoi läpi liikayrittäminen sekä perusjunttius. Karmeaa kuultavaa yli 20 minuuttia. Kun päästiin lähelle määränpäätä niin nainen laukaisi tyypillisen vähättelevän lausunnon Suomesta "ollaan kotona pikku-Espoossa, hihihi". Muuttaisi nyt helvetti vieköön vaikka johonkin Pariisin kehäteiden lähiöihin grillaamaan makkaroita palavien autojen loimussa, mikäli Espoo on niin "pikkuinen". Tuo naisen perusjunttius paistoi niin hyvin läpi että olin varma etteivät he mitään Espoon raharikkaita olleet. Kodiksi osoittautuikin perusrivari keskellä aluetta, joka vilisee somaleja, narkkareja jne.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Keikkaa riittää

Viime aikoina ei oikein ole ollut tietoakaan jostain taantumasta, niin hyvin kyytiä on ollut. Korttimaksut ovat niin yleisiä, että esim sunnuntaina ja tiistaina tuli ainoastaan 2 euroa käteistä. Tuokin 2 euroa oli kaupunkikortin omavastuuosa. Kyllä täytyy olla aikamoinen urpo jos nykypäivänä päättää ryöstää taksin. Keskiverto kaduntallaajallakin on enemmän rahaa lompakossa kuin taksissa. Hyvä kyyti oli eilen kun hotelli Vantaasta lähti 8 tyyppiä kahdella taksilla keskustaan yöllä kahden aikaan jatkamaan juhlintaa. Kun päästiin perille, niin 3 heistä totesi olevansa liian väsyneitä ja hyppäsivät taksiini takaisin osoitteena Hotelli Flamingo Vantaalla. Nämä asiakkaat olivat muualta Suomesta ja täällä jossain koulutustilaisuudessa. Melkein aina he ovat rentoja sekä hauskoja ja muutenkin parempia kyytiläisiä kuin paikalliset alkuasukkaat. Poikkeuksiakin on. Pari vuotta sitten otin kyytin Korson tolpalta vanhemman pariskunnan. Puheesta päätellen todellakin jostain landelta. Tervehdin heitä normaalisti kun he istuivat autoon. Sanoivat menevänsä hotelli Vantaaseen. Kiitin ja lähdin ajamaan. Noin minuutin kuluttua äijä alkoi solvata minua ja huudella että kyllä on epäkohtelias kuski kun ei puhu mitään. Sanoin tervehtineeni ja kiittäneeni heitä aivan normaalisti. Tämä ei ollutkaan se ongelma tämän juntin mielestä, vaan se etten ollut aloittanut jotain turhanpäiväistä keskustelua hänen kanssaan. Sanoin hänelle etten tiedä sääntöjä jossain perähikiällä, mutta meillä on sääntönä että asiakas avaa keskustelun, ei kuski. Vittuilu vaan jatkui, joten pysäytin auton ja käskin hänet ulos. Vaimo olisi saanut minun puolestani jatkaa matkaa. Nainen puhui minut sitten ympäri lupaamalla pitää ukon hiljaa loppumatkan. Tietenkään se ei hiljaa pysynyt. Matka kesti yhteensä vain noin 7-8 minuuttia, jonka takia päätin heittää heidät perille. Näin jälkikäteen olen miettinyt että olisi vaan pitänyt pistää äijä pihalle. Ei minulla ole mitään velvollisuutta kuunnella vittuilua näillä palkoilla. Olisi pitänyt kysyä mistäpäin he olivat kotoisin. Haluaisin tietää missä on noin kusipäisiä juntteja.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Junttiputket

Charter-lentoja kutsutaan kentällä junttiputkiksi. Pääosa matkustajista on 50-70 vuotiaita ihmisiä, jotka eivät luultavasti ikinä ole tehneet ns. omatoimimatkoja. Kyllä nämä juntit niin pihalla ovatkin, että onkin parempi että he lentävät suorilla lennoilla sinne Kreikkaan tai Espanjaan, ja vielä bussikuljetukset määränpäässä hotelliin ettei vaan eksy matkalla. Sunnuntaina tuli taas pariskunta kyytiin ja heti akka sanoi "kyllä täällä on kylmä, tultiin 30:n asteen lämmöstä". Tämä on vakiokommentti näiltä junteilta kun hyppäävät kyytiin, vaikka Suomessa olisi 30 astetta lämmintä.  Eipä äijäkään huonommaksi jäänyt. Tuli 4 kysymystä kuin liukuhihnalta. -Onko täällä joku 10 astetta lämminta? , - Ei ole satanut viikon aikana ?,  -Ei ole ollut yöpakkasia ?, -Ei oleollut liukasta?. Mikä helvetti noilla maailmanmatkaajilla oikein on, kun aina tulee samat sääkysymykset ? Mua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään millainen sää on ollut edeltävällä viikolla. No vastasin erittäin tympeästi kaikkiin neljään kysymykseen "juu". Hiljenihän ukko sitten. Yleensäkin vastaan noihin kysymyksiin mitä suuhun tulee. Varsinkin sääennustusten uteluihin yleensä valehtelen, vaikka sattuisinkin tietämään jonkun saatanan viiden päivä sääennustuksen. En todellakaan ole mikään helvetin säätoimisto.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Keskeytynyt vuoro

Eilinen vuoro meni todella hyvin puoleenyöhön saakka. Juuri kun alkaa känniläisten kuskaamisasaika niin keskus ilmoittaa että kortivarmennuksissa on ongelmia. Useimmista korteista voi tehdä varmennussoiton itse tai vaan ohittaa varmennus. Teinivisassa se ei tietenkään onnistu. Alkoi vituttaa käydä melkein joka asiakkaan kanssa automaatilla. Humalaiset ihmiset kaiken lisäksi välillä suuttuvat siitä kun mainitsee että kortit ei toimi, käydään automaatin kautta. Kerrankin mainitsin asiasta pari kertaa matkan aikana känniselle pariskunnalle ja vastaukseksi tuli vaan koko ajan "on meillä käteistä, aja suoraan kotiin vaan". Eihän sitä käteistä tietenkään löytynyt perillä lompakosta. Siinä sitten haukuttiin systeemit kun ei kortit toimi ym. paskaa. Onneksi oli sitten heillä kotona käteistä. Päätin lopettaa vuoron noin kello 02.00 kun auton puhelimeen soitti joku känniläinen ja sopersi: "olen pubissa ja mukana on rollaattori, taksi tänne." En viitsinyt alkaa arvailemaan missä pubissa äijä oli, joten suunnistin kotiinpäin.
Alkuillasta otin kentältä taas kerran junttipariskunnan kyytiin. Nämä pakettimatkaajat, jotka kerran vuodessa käyvät ulkomailla ovat kaikki kuin samasta puusta veistetyt. Näiden kuskaaminen on kuin sitä vesikidutusta missä tippa osuu päähän aina muutaman sekunnin välein.  Lähdettyämme liikkeelle mies ilmoitti osoitteeksi xxxkuja 11. Vituttaa suunnattomasti kun asiakas sanoo kentällä osoitteen, muttei missä se sijaitsee. Kentän ympäristössä on yli 10 kaupunkia sekä kuntaa, joissa kaikissa on samoja osoitteita. Kysyin onko se Vantaalla. Mies vastaa naurahtaen että se on Helsingissä. Lisää vielä että "ai niin sama kuja löytyy myös Vantaalta". Vastaan tympeästi "ehkä kannattaisi mainita se kaupunkikin mihin menette vastaisuudessa". Vittu mitä idiootteja. Radiosta tuli illalla ohjelma Synttärivieras, jossa oli joku taistolaisanarkisti naiskirjailija vieraana. Oli niin ärsyttävä tapaus että kun hän mainitsi että ei käytä farkkuja, koska esim kivipestyjen farkkujen valmistuksessa kuolee ihmisiä, niin minulle tuli hillitön halu käydä ostamassa nippu farkkuja.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Sujuva vuoro

Eilinen duunivuoro oli harvinaisen helppo. Hyvin tippiä, keikkaa melkein jatkuvalla syötöllä ja vielä kaiken huipuksi viimeinen kyyti lähelle himaa. On todella hyvä fiilis kun viimeinen kyyti osuu lähelle kotia, eikä jonnekin Kirkkonummen perukoille. Asiakkaatkin olivat mukavia. Yle Puhe radiokanavalla tulee arkipäivisin hyvä ohjelma klo 18-19 eli politiikkaradio kai. Lähetys on eduskunnan kyselytunnilta. Kuuntelin eilen sitä kun joku demari(taisi olla ehkä Kimmo Kiljunen) sanoi että myös rikkaitten pitää osallistua lamatalkoisiin esim 0,5% pörssiverolla jokaisesta kauppatapahtumasta. Ei siinä mitään, kyllä ideoita saa heittää ilmaan. Mutta hänen seuraava lauseensa paljasti osuvasti demareiden sairaan vääristyneen käsityksen siitä että periaatteessa valtion sekä kansalaisten rahat ovat yhteisiä: "Kyllä Suomessa rahaa riittää, kysymys on vain siitä miten ne saadaan yhteiseen käyttöön". Vittuako sitten enää mitään verotusta suunnitellaan valtion puolelta, sosialisoidaan Suomi vaan samantien Kuuban malliin. Tyypillistä Kiljusta. Maahanmuutostahan Kiljunen on esim sanonut: "Lentäähän ne linnutkin rajojen yli". Siinä on meillä oikea afrikanaktivisti. Saatana. Kiljusenkin pitäisi ehkä lukea Eero Paloheimon kirja "Tämä on Afrikka". Saisi hänkin vähän realismia tuohon afrikkaintoiluunsa. Alangon sanoin: http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU

torstai 30. syyskuuta 2010

Saksalaisten aivopesu

Eilen tuli n. 35v saksalainen liikemies kyytiin ja mankasta tuli Noie Werten biisi Fuck the USA. Huomattuaan että biisi oli saksaa, hän kysyi mikä bändi on kyseessä. Vastasin Noie Werte. Hän ei ollut kuullutkaan koko bändistä. Sanoin että bändi on varmaan kielletty Saksassa, koska se mielletään natsimusiikiksi. Hän naurahti ja sanoi että sitten se kyllä on kielletty. Juteltiin siinä sitten musiikista loppumatka ja kävi ilmi että aikalailla samanlainen musiikkimaku molemmilla oli(lähinnä rock & punk). Kehui Dohertyn jotain vanhaa bandiä Libertines. Kun päästiin perille tuli mankasta Horst Wessel, kysyin tietääkö hän kappaleen. Tietenkään hän ei saksalaisena sosiaalidemokraattisen aivopesukoulujärjestelmän läpikäyneenä tiennyt mitään siitä. Kerroin sen olevan natsisaksan NSDAP:n tunnusbiisi, jonka soittaminen on Saksassa laitonta. On hyvä asia että nuoremmat saksalaiset sentään pystyvät keskustelemaan näistä asioista ilman järjetöntä häpeää ja syyllisyydentuntoa. Välillä on ollut vähän vanhempia saksalaisia, jotka sulkeutuvat täysin jos vahingossa edes mainitsee jotain toisesta maailmansodasta. Ei muuta kuin somaleiden kohtaamista odotellaan.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Somalien älämölö

Sunnuntaina olin kentällä jonossa lukien kirjaa, kun taas kerran alkoi helvetillinen älämölö. Meteli kuului vaikka oli auton ikkunat kiinni. Autoni takana oli vain 2 sompanssia, mutta jumalauta minkä metelin he saivat aikaan. En voinut muuta kuin laittaa mankan nupit kaakkoon, kun sitä habahubaa ei pysty kuuntelemaan. Kentän kahviossa se meteli vasta kaamea on kun laumallinen somppuja älämöi vain yhdessä pöydässä. No tein sitten eilen cd-levyn joka on täynnä niggerbiisejä suomeksi, saksaksi sekä englanniksi(esim Mistreat, Sniper). Nyt vain odotetaan sitten seuraavaa monikulttuurista värisevää kohtaamista. Ikkunat auki vaan ja volumea neekereille. 
http://www.youtube.com/watch?v=8tgughFa-ZwLinkistä näkee mikä on Suomenkin tulevaisuus mikäli jatkamme muslimien ja neekereiden maahanmuuton sallimista. Humanitäärinen maahanmuutto on suuri vitsi ja vitsaus länsimaille.

Soittelin muuten eilen tuota cd-levyä muutamille asiakkaille. Saksalainen liikemies kiitti kyydistä hymyillen "thank you, my friend". Tanskalaisenkin liikemiehen käytös oli aivan normaalia kyydin jälkeen. Odottelen nyt vain että pääsen kokeilemaan levyn vaikutusta ruotsalaisiin asiakkaisiin, jotka menevät sekaisin jo Neger Niggerssonista. Kyllä töissä pitää olla hauskaakin välillä. Viime talvena otin nuoren naisen kyytiin tiksistä ja sammutin Mistreatin levyn soittamisen melkein heti kyydin alussa. Oli mukava yllätys kun hän pyysi laittamaan hyvän musiikin takaisin soimaan.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Iskä lähti asemalle

Muutama kuukausi sitten olin kentällä noin kymmenentenä autona kun kuulin huutoa "kuka ilmoitti, kuka ilmoitti !!" jatkuvalla syötöllä. Jono eteni ja näin että poliisithan ne siinä laittoi känniläistä äijää maijan sikaosastolle raudoissa. Tuota tapahtuu aina välillä kun junttiputket ovat laskeutuneet ja ulos tulee perusjuntteja jotka ovat dokanneet viikon pari jossain Mallorcalla. Otin siinä sitten kohdalleni osuneen perheen kyytiin eli äiti sekä 2 noin 4-5 vuotiasta lasta. Nainen ihan rennosti sanoi osoitteen ja alkoi tilaamaan pitsoja valmiiksi kotiin. Nuorempi lapsista eli tyttö sitten alkoi puhumaan ja sanoi "iskä lähti asemalle". Isoveli vastasi "joo iskä lähti asemalla ja tulee huomenna kotiin". Äitikin siinä totesi että huomenna se taas tulee sieltä. Pikkutyttö siinä sitten toisteli tuota lausettaan aina välillä. Noin viiden minuutin päästä olimme liikennevaloissa ja poliisimaija siinä viereisellä kaistalla niin poika huudahti "iskä on tossa vieressä!" Alkoi mullakin olla vaikeata pitää pokka kun koko perhe otti tapahtuneen niin rennosti ja tottuneesti. Ei tainnut olla iskän putkareissu kovin ainutlaatuinen tapaus.

torstai 23. syyskuuta 2010

Parhaat asiakkaat

Pääsääntöisesti ulkomaalaiset asiakkaat käyttäytyvät sekä antavat tippiä parhaiten. Ehkä se johtuu siitä että he ovat suurimmalta osalta liikemiehiä(ja naisia) ja näin ollen jonkin verran sivistyneempiä kuin keskivertoasiakas. Parhaiten tippiä antavat jenkit ja ryssät. Siinäkin on erona se että jenkkien kanssa kun vähänkin keskustelee matkan aikana niin tippiä tulee enemmän, kun taas ryssät antavat kyydistä kuin kyydistä yleensä hyvin tippiä. Venäläisillä kylläkin haittaa keskustelua heidän olematon englannin kielen taito. Poikkeuksiakin löytyy. Muutama vuosi sitten otin kentältä kyytiin eläkeläispariskunnan Australiasta jotka olivat menossa hotelli SAS Seasideen. Käytin normireittiä nordenskjöldinkatua ja mecheliniä. Perillä väittivät että olin huijannut heitä ajamalla väärää ja pidempää reittiä he kun ovat ennenkin olleet Suomessa. Sanoin ajaneeni edullisinta reittiä. He alkoivat vänkäämään miksi en ollut ajanut mannerheimintien kautta, se olisi ollut halvempi. Yritin selittää että menimme manskun yli, enkä ymmärrä minkä takia olisin ajanut manskua kun kerran hotelli sijaitsee noin kilometrin manskusta länteen samansuuntaisella kadulla. No olin huijari heidän mielestään jokatapauksessa. Toinen tapaus oli kun englantilainen liikemies oli menossa kentältä Crown Plazaan oopperaa vastapäätä olevaan hotelliin. Ajoin mäkelänkatu-elimäenkatu-sturenkatu-hesari reittiä kun oopperan kohdalla äijä alkoi ulvomaan minun ajaneeni kiertoreittiä. Vastasin tämän reitin olevan lyhin ja edullisin ja tiedustelin mikäköhän se parempi reitti olisi ollut. No ei äijä osannut sanoa reittiä, mutta minun reittini oli kumminkin väärä. Nämä tapaukset olivat ulkomaalaisia jotka eivät asuneet Suomessa. Heillä on monesti oletusarvona että taksikuski huijaa samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Ärsyttävin tapaus oli kun Suomessa asuva turkkilainen tuli kentältä kyytiin ja sanoi osoitteeksi messeniuksenkatu töölössä. Sinnehän ajetaan pasilan kautta edullisimmin. Tuusulanväylällä kehä ykkösen jälkeen alkoi marmatus "miksi sina ajaa ohi ?". Aluksi en edes ymmärtänyt että minun olisi pitänyt kääntyä hänen mielestään kehä ykköselle. Äijä vaan hiiltyy ja alkaa huutamaan että asiakas on aina oikeassa. Sanoin ettei tässä tapauksessa ja varsinkin jos olisi halunnut ajaa kiertoreittiä se kannattaisi ilmoittaa lähtiessä. Kehä I kiertää varmaan pari kilsaa muuten. Alkoi olla vittuilu sen verran intensitiivistä varsinkin joltain vitun ählämiltä, että jätin äijän käpylän Shellille.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Asennekasvatusta vai aivopesua ?

Äsken tuli uutisissa että Jyväskylässä on kehitetty koululaisille korttipakka nimeltä "monikulttuurinen perhe". Siinä opettaja sitten ylpeästi kehuskeli miten hieno peli on kyseessä. Mainitsi vielä että hän yrittää joka päivä työssään harjoittaa "asennekasvatusta" monikultturisuuden suuntaan. Mitä helvetin asennekasvatusta, aivopesua se on. Nämä samat opettajat eivät nähneet reilut parikymmentä vuotta sitten mitään väärää kun "asennekasvattivat" lapsia Neuvostoliiton ihannointiin. Jokaisen vastuuntuntoisen vanhemman pitäisi ilmoittaa kouluun että heidän lapsiaan ei aivopestäisi mihinkään ideologiaan. Koulun tehtävänä ei ole opettajien harhakuvitelmien istuttaminen viattomiin lapsiin.

Eilen oli taas duunissa tyypillinen juntti liikemies, joka kuvitteli että ei hän tarvitse firman luottokortin pin-koodia maksaessaan taksin. Mitä vittua varten se siru siinä sitten on ? Näiden kanssa joutuu välillä oikein väittelemään asiasta. Periaatteesta en jousta. Tuollaiset ihmiset osoittavat sekä tyhmyytensä että laiskuutensa kun eivät vaivaudu joko ottamaan selvää tai pitämään esim kännykässä korttejensa pin-koodit. Kyllähän sen koodin voi vielä toistaiseksi ohittaa, mutta rahat tulevat myöhemmin tilille kuin koodin kanssa sekä maksun riski siirtyy palveluntarjoalle.
Kentällä tuli illalla tolpalle vartijoiden kainaloista tukemana känninen 50+ äijä, jolla oli vaikeuksia pysyä pystyssä.
Eihän tuollaisia kukaan ota kyytiin, taisivat vartijat soittaa poliisit hakemaan äijän. Vartijoilla ja pokeilla on kummallinen käsitys että taksiin voi heittää lähes tajuttoman sekä myös tajuttomankin ihmisen. Kyllä minimivaatimukset on että asiakas kävelee itse kaatumatta, pystyy sanomaan osoitteen, ei ole paskat tai muut eritteet kehon ulkopuolella kannossa, ei käyttäydy aggressiivisesti sekä on maksukykyä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Ruotsin vaalit

Iski lauantaina flunssa mutta onneksi ruotsin vaalit meni loistavasti eilen. Kaikesta haitanteosta mitä ruotsidemokraatit ovat joutuneet sietämään niin he siltikin saivat hyvän vaalivoiton. Hauskoja itkupotkuraivareita Ruotsin muut puolueet ovat saaneet. Ei oikein mene hurreille jakeluun että demokratiassa saa ja pitää äänestää myös poliittisesti epäkorrekteja puolueita. Tämän jälkeen SD alkaa saamaan puoluetukea ja ne on myös otettava tulevissa vaaleissa vaaliväittelyihin mukaan. Ilmeisesti lautakuntapaikkoja heille ei nyt jaeta, koska he ovat muiden puolueiden mielestä "pimeyden voimia", että se siitä ruotsalaisesta demokratiasta ja kansan äänen kuulemisesta. Toivottavasti SD pääsee jatkossa myös esim kouluihin muiden puolueiden lailla esittäytymään, aikaisemminhan se ei ole ollut mahdollista.

Kerrotaan nyt kevennykseksi taksijuttu.

Otin Kämpin tolpalta 4 hyvin pukeutunutta noin 30v leidiä kyytiin pari vuotta sitten pikkujouluaikaan. Huomasin vähän ajan päästä että takanani istuva nainen alkoi yökkäämään. En ehtinyt edes pysähtyä kun laatta jo lensi. Tällä kertaa olikin fiksumpi nainen. Hänellä oli sellainen repun kokoinen "käsilaukku", jonka hän avasi ja yrjösi sisään täydet satsit. Ei siinä muuta jatkoin ajamista ja kysyin onko kaikki hyvin. Nainen vastasi että joo mutta kännykkä ja lompakko ym on aikalailla yrjössä. Heitin heidät sitten johonkin yökerhoon ja kiitin naista ettei yrjönnyt autoon. Taisi jotain kommentoida että se autoon yrjööminen on liian kallista. Taisi olla kokemusta.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Ensimmäinen blogini

Olen jo jonkin aikaa ajatellut taksiblogin aloittamista ja vihdoin päätin tehdä sen. Pidän itse muiden taksiblogien lukemisesta, joten ajattelin kirjoitella omista hauskoista sekä vittumaisista duunitapahtumista. No kerrotaan ensimmäinen stoori.

Pari päivää sitten olin jo lopettelemassa hyvin mennyttä vuoroa yhden aikaan yöllä, kun ajattelin tallille päin mennessä jäädä hetkeksi eräälle tyhjälle lähiötolpalle ja ajaa siitä yhden reilun kympin normikyydin. Melkein heti näin taustapeilistä että joku nainen laukkunsa kanssa horjui noin 10 metrin päässä autosta. Tiedustelin tarvitseeko hän taksia. Känninen akka örisi jotain ja käveli apukuskin oven suuntaan. No otin hänen laukkunsa ja laitoin sen takakonttiin ja istuin autoon. Akka viittoilee jotain auton ulkopuolella, avaan ikkunan ja kysyn tuleeko hän kyytiin. Hän vastaa odottavansa minun avaavan oven hänelle. Laitan ikkunan kiinni, nousen autosta ja avaan takakontin nostaen laukun maahan. Istun takaisin autoon ja kaasutan pois paikalta. Siihen jäi  ämmä horjumaan ja varmaan miettimään olisikohan se ovi sittenkin kannattanut avata itse. Ilman ongelmia sujuneen vuoron jälkeen ei kannata hakea hankaluuksia kännisestä 50+ ikäisestä akasta(on muuten kaikista hankalin asiakasryhmä). Se on turha kuvitella että näillä palkoilla ja varsinkin jonkun kympin kyydin takia alkaisin pokkuroimaan kännisiä yli-ikäisiä akkoja, joilla on jo valmiiksi kyrpä otsassa ja hakevat vain riidanaihetta. Mikäli olisin ajanut tuon ämmän kotiinsa niin koko matkan olisin saanut kuulla vittuilua ja muuta riidanhaastamista. Avaan kyllä ovet asiakkaille normaalisti mikäli ehdin ovelle ennen asiakasta. Tässä tapauksessa aikani meni laukun takakonttiin laittamiseen.