Iski lauantaina flunssa mutta onneksi ruotsin vaalit meni loistavasti eilen. Kaikesta haitanteosta mitä ruotsidemokraatit ovat joutuneet sietämään niin he siltikin saivat hyvän vaalivoiton. Hauskoja itkupotkuraivareita Ruotsin muut puolueet ovat saaneet. Ei oikein mene hurreille jakeluun että demokratiassa saa ja pitää äänestää myös poliittisesti epäkorrekteja puolueita. Tämän jälkeen SD alkaa saamaan puoluetukea ja ne on myös otettava tulevissa vaaleissa vaaliväittelyihin mukaan. Ilmeisesti lautakuntapaikkoja heille ei nyt jaeta, koska he ovat muiden puolueiden mielestä "pimeyden voimia", että se siitä ruotsalaisesta demokratiasta ja kansan äänen kuulemisesta. Toivottavasti SD pääsee jatkossa myös esim kouluihin muiden puolueiden lailla esittäytymään, aikaisemminhan se ei ole ollut mahdollista.
Kerrotaan nyt kevennykseksi taksijuttu.
Otin Kämpin tolpalta 4 hyvin pukeutunutta noin 30v leidiä kyytiin pari vuotta sitten pikkujouluaikaan. Huomasin vähän ajan päästä että takanani istuva nainen alkoi yökkäämään. En ehtinyt edes pysähtyä kun laatta jo lensi. Tällä kertaa olikin fiksumpi nainen. Hänellä oli sellainen repun kokoinen "käsilaukku", jonka hän avasi ja yrjösi sisään täydet satsit. Ei siinä muuta jatkoin ajamista ja kysyin onko kaikki hyvin. Nainen vastasi että joo mutta kännykkä ja lompakko ym on aikalailla yrjössä. Heitin heidät sitten johonkin yökerhoon ja kiitin naista ettei yrjönnyt autoon. Taisi jotain kommentoida että se autoon yrjööminen on liian kallista. Taisi olla kokemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti