perjantai 8. lokakuuta 2010
Keikkaa riittää
Viime aikoina ei oikein ole ollut tietoakaan jostain taantumasta, niin hyvin kyytiä on ollut. Korttimaksut ovat niin yleisiä, että esim sunnuntaina ja tiistaina tuli ainoastaan 2 euroa käteistä. Tuokin 2 euroa oli kaupunkikortin omavastuuosa. Kyllä täytyy olla aikamoinen urpo jos nykypäivänä päättää ryöstää taksin. Keskiverto kaduntallaajallakin on enemmän rahaa lompakossa kuin taksissa. Hyvä kyyti oli eilen kun hotelli Vantaasta lähti 8 tyyppiä kahdella taksilla keskustaan yöllä kahden aikaan jatkamaan juhlintaa. Kun päästiin perille, niin 3 heistä totesi olevansa liian väsyneitä ja hyppäsivät taksiini takaisin osoitteena Hotelli Flamingo Vantaalla. Nämä asiakkaat olivat muualta Suomesta ja täällä jossain koulutustilaisuudessa. Melkein aina he ovat rentoja sekä hauskoja ja muutenkin parempia kyytiläisiä kuin paikalliset alkuasukkaat. Poikkeuksiakin on. Pari vuotta sitten otin kyytin Korson tolpalta vanhemman pariskunnan. Puheesta päätellen todellakin jostain landelta. Tervehdin heitä normaalisti kun he istuivat autoon. Sanoivat menevänsä hotelli Vantaaseen. Kiitin ja lähdin ajamaan. Noin minuutin kuluttua äijä alkoi solvata minua ja huudella että kyllä on epäkohtelias kuski kun ei puhu mitään. Sanoin tervehtineeni ja kiittäneeni heitä aivan normaalisti. Tämä ei ollutkaan se ongelma tämän juntin mielestä, vaan se etten ollut aloittanut jotain turhanpäiväistä keskustelua hänen kanssaan. Sanoin hänelle etten tiedä sääntöjä jossain perähikiällä, mutta meillä on sääntönä että asiakas avaa keskustelun, ei kuski. Vittuilu vaan jatkui, joten pysäytin auton ja käskin hänet ulos. Vaimo olisi saanut minun puolestani jatkaa matkaa. Nainen puhui minut sitten ympäri lupaamalla pitää ukon hiljaa loppumatkan. Tietenkään se ei hiljaa pysynyt. Matka kesti yhteensä vain noin 7-8 minuuttia, jonka takia päätin heittää heidät perille. Näin jälkikäteen olen miettinyt että olisi vaan pitänyt pistää äijä pihalle. Ei minulla ole mitään velvollisuutta kuunnella vittuilua näillä palkoilla. Olisi pitänyt kysyä mistäpäin he olivat kotoisin. Haluaisin tietää missä on noin kusipäisiä juntteja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti