Ei ole ehtinyt päivittää blogia viime aikoina. Keikkaa on niin paljon, että päivät venyvät usein jopa 15 h pituisiksi. Tietenkin tuo Finnairin lakko vaikuttaa jonkin verran, mutta ei läheskään samalla tavalla kuin se olematon ja harmiton tuhkapilvi alkuvuodesta.
Pari päivää sitten kentältä tuli kyytiin noin 50v ryssä. Tämä nainen puhui ihan hyvää suomea, kovalla aksentilla kylläkin. Sanoi menevänsä "asumaan" Koivukylään, Haapatien poikkipolulle. Valitus alkoi kun käännyin Ruskeasannan Shelliltä Tuusulan motarille aikeena ajaa Koivukylänväylää pitkin suoraan Haapatielle. Akan mielestä minun olisi pitänyt ajaa L.Valkoisenlähteentietä ja Asolanväylää pitkin. Sanoin minun reitin olevan suorempi, nopeampi ja halvempi. Sanoin myös että hänen reitti on täynnä liikennevaloja. Ei auttanut, mumina jatkui takapenkillä. Kysyin häneltä mitä tuossa lukee, kun ajoin Koivukylän ramppiin, jossa luki "Koivukylä". Lehmä hiljeni hetkeksi. Ilmeisesti oltiin aivan tuntemattomalla tiellä hänen mielestään kun se mussutus Tikkurilasta ja Asolanväylästä alkoi taas. Noin 500 metriä ennen kuin oltiin perillä tuli Koivukylän kyltti. Kysyin taas mitä tuossa lukee ? Vastaukseksi taas jotain muminaa. Vaikka minunkin reitillä oli liikennevaloja, niin ne toimivat paremmin kuin akan reitillä, joten en joutunut koko matkan aikana pysähtymään kertaakaan. Akan suosima reitti, varsinkin kun oli ruuhka-aika oli kestänyt ainakin tuplasti verrattuna nyt kulutettuun aikaan. Ryssän typeryyttä kuvastaa hyvin se että hän pääsi kartalle vasta noin 100 metriä ennen määränpäätä ja alkoi neuvoa "käänny vasemmalle". Olinkin varmaan tuurilla ajanut tähän saakka, joten tiuskaisin tietäväni kyllä mihin mennään. Kyyti maksoi 21,7 euroa. Lehmä antoi 22 euroa ja sanoi "30 senttiä takaisin". Mitä vittua ? Ryssä ilmeisesti oletti että en anna vaihtorahoja takaisin. Annettuani hänen tavaransa takapaksista, sanoin hänelle että kannattaa ehkä tietää missä asuu ennenkuin alkaa arvostelemaan reittejä.
Tämä kyseinen Koivukylänväylä yhdistää Tuusulan moottoritien ja Lahden motarin. Tämä tie valmistui pari vuotta sitten varmaan 20-30 vuoden jahkailun jälkeen. Se helpottaa juuri Koivukylään, Havukoskelle ja muualle itä-Vantaalle menoa kentän suunnasta, koska ei tarvitse enää kiertää Tikkurilan kautta mennessä itään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti